Porin ja Nakkilan kirjastoissa astuvat voimaan talviaukioloajat 1.9. alkaen. Sen myötä aukioloaika pidentyy osassa kirjastoista.
Lavian kirjaston aukioloaika laajenee 1. syyskuuta alkaen, jolloin otetaan käyttöön omatoiminen aukiolo. Omatoimiaukiolo laajentaa kirjaston käyttömahdollisuuksia nykyisestä viidestä päivästä seitsemään päivään viikossa.
Porin taidemuseossa maanantain 26. heinäkuuta vastaisena yönä sattuneen tulipalon aiheuttamat savuvahingot ovat tietyissä tiloissa niin mittavat, että ne vaativat perusteellisen korjauksen.
Elokuun viimeisenä lauantaina 28. elokuuta vietetään Suomen luonnon päivää retkeilemällä Yyterin lietteillä ja sannoilla. Luontoretkellä katsellaan lintuja ja tutustutaan alueen dyyniluontoon.
Taidemuseossa 26. heinäkuuta sattuneen tulipalon kartoitustyöt on saatu pääosin päätökseen ja korjaustyöt ovat alkamassa.
Retkiesite vuodelle 2021 Porin seudulla järjestettävistä perinteisistä luontoretkistä ja -tapahtumista on nyt julkaistu. Retkiä löytyy kuutamomelonnasta sieniretkeen ja tapahtumia on kompostorin syyshuolto -kurssista erilaisiin näyttelyihin. Tutustu retkiin sekä tapahtumiin ja varaa paikkasi!
Porin taidemuseossa maanantain 26. heinäkuuta vastaisena yönä sattuneen tulipalon vuoksi museon näyttelytila pidetään suljettuna ainakin seuraavat kaksi viikkoa.
Noormarkun akuutti lyhytaikaisosastolla on tapahtunut mahdollisia altistumisia koronavirukselle maanantain 12.7. ja tiistain 13.7.2021 välisenä aikana. Työntekijällä on todettu koronavirusinfektio ja hän ollut töissä tartuttavuusaikana. Työaikana ja potilastyössä henkilö on käyttänyt kasvomaskia ja altistumiset ovat tapahtuneet pääosin kahvi- ja ruokatauoilla.
Porin kulttuuriyksikön väki toivottaa kaupunkilaisille kulttuurintäyteistä kesää jakamalla 140:lle kaupunkilaiselle liput Kirjurinluodon kesäteatterin näytelmään Koffeli ja Pöffeli Porin pirun jäljillä.
Kesäkukkien kuljetus- ja istutustyöt ovat parhaillaan käynnissä ja upeita kukkaistutuksia päästään kesän kuluessa ihastelemaan niin keskustan puistoissa kuin Kirjurinluodossakin. Istutusten suunnittelussa huomioidaan perinteet, mutta myös leikkisyydelle annetaan tilaa. Kukkaistutusten ilmettä vaihdellaan vuosittain erilaisten lajikkeiden ja värien avulla.

Sivut