Uutisarkisto

Viime vuonna päätettyyn palveluverkkoon esitetään muutoksia. Palveluverkkoa on syytä tarkastella uudelleen yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi. Myös kulttuuripalvelujen uudelleenjärjestämistä esitetään.
Porin kaupunki purkaa asteittain 14. toukokuuta alkaen Suomen hallituksen maaliskuussa 2020 linjaamia rajoituksia, jotka asetettiin koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Vastuullisen toiminnan toivotaan kuitenkin jatkuvan rajoitusten kevennyksistä huolimatta.
Muutoksia maksukäytäntöihin sekä mahdollisiin hyvityksiin on laadittu kaupungin varhaiskasvatuksen, opetuksen, liikunnan- ja nuorison sekä kulttuurialan yksiköiden osalta.
Itsenäisyyspäivää juhlistetaan Porissa perinteisin menoin. Muistohetki ja seppeltenlasku on Keski-Porin kirkon sankariristillä 6. joulukuuta kello 11. Pääjuhla on Promenadisalissa kello 13.
Kuluvalla viikolla Porissa on luvassa paljon ohjelmaa. Museoihin voi vierailla maksuttomasti, museolaiva Santtu Reposaaressa on avoinna ja ohjuslaiva tulee taas vierailulle. Perinteinen torijuhla kokoaa väkeä kauppatorille, jossa myös Eau de Porin uusi erä laitetaan myyntiin.