Uutisarkisto

Pori Sinfoniettan Four Seasons -konsertti on mukana kansainvälisessä Beethoven Pastoral Projectissa.
Karkauspäivän konserttikokemuksen kruunaa hyvä ruoka. Pori Sinfoniettan kamarikonsertin yhteydessä on mahdollista nautiskella buffetruokailusta sekä kahvista ja kahviherkuista Ravintola Klubilla (Suomalainen Klubi - Svenska Klubben).
PianoDuo ConFuegon pianistit Maria Männikkö ja Pauli Kari kehittivät videokonseptin, jonka avulla sairaalapotilaat pääsevät VR-lasien kautta keskelle konserttielämystä. Nyt myös Pori Sinfoniettan konserttitaltioinnit ovat osana tutkimusta, jossa selvitetään musiikin vaikutuksia neurologisten potilaiden kuntoutumiseen.
Porin kaupunginorkesterin Pori Sinfoniettan kenraaliharjoitukset ovat pääsääntöisesti avoimia. Lisäksi orkesteri järjestää erillisiä koululaiskonsertteja.
Pori Sinfoniettan konserteissa ja erilaisissa yleisötilaisuuksissa oli vuonna 2019 kuulijoita yhteensä 26185, joka on 5628 kuulijaa eli noin 27 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.
Promenadisalissa torstaina 13.2. kello 19 päästään kokemaan Ralf Gothónin kantaesitys Views of Life of H. H., pianokosertto kahdelle pianistille. Ohjelmassa on lisäksi Prokofjeviä ja Mozartia. Views of Life -konsertti on osa Palmgren-festivaalin ohjelmistoa.
Säveltäjätahon sopimusteknisistä syistä johtuen Roman Kimin Harry Potter Fantasy -teosta ei esitetä Porissa 19. maaliskuuta. Sen tilalle saadaan Kimin sovitus The Lord of the Rings Fantasy. Teosvaihdoksen seurauksena myös konsertin nimi muuttuu.
Uusi Palmgren-kvartetti esittäytyi Pori Sinfoniettan Illuusio-kamarikonsertissa viime joulukuussa. Palmgren-kvartetissa soittavat orkesterin muusikot viulisti Ion Buinovschi, viulisti Stefan Kavén, alttoviulisti Kei Ito ja sellisti Béla Bánfalvi.
Palmgren-festivaalin konsertit alkavat torstaina. The River -konsertissa Pori Sinfoniettan yhteistyöorkesterina on Karjalan sinfoniaorkesteri. Promenadisalissa klo 19 alkaen kuullaan isolla orkesterikokoonpanolla Smetanaa, Palmgrenia ja Sibeliusta.

Sivut