Lapsen oikeuksien sopimuksen 31. artikla toteaa, että jokaisella lapsella on oikeus vapaa-aikaan sekä ikänsä mukaiseen virkistystoimintaan – käytännössä harrastamiseen. Lapseksi sopimus luokittelee jokaisen alle 18-vuotiaan, eli oikeus koskee myös nuoria. Omia oikeuksiaan pääsee toteuttamaan lapsen oikeuksien päivänä lauantaina 20. marraskuuta Nuori Pori Harrastaa -tapahtuman avoimien ovien päivässä Karhuhallilla. Tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille. Harrastaminen on jokaisen oikeus.
Porin suomalaisen yhteislyseon koulun (PSYL) liikuntasalissa huudot raikuvat, pallot pomppivat ja askel tömisee. Kasiluokkalaisten valinnaisen liikunnan ryhmä on saanut käyttöönsä uudet Reilun kaupan futsal-pallot, jotka heille lahjoitti Porin kaupungin Reilun kaupan kannatustyöryhmä YK:n Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi.
Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi keräsimme vinkkejä paikoista, joissa lapsen oikeuksien sopimuksen henkeä kunnioitetaan ympäri vuoden taiteen ja tieteen saralla. YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen on kirjattu lapsen oikeus ja vapaus osallistua kulttuurielämään ja taiteisiin. Lapsella on myös oikeus mielipiteen ilmaisuun sekä vapaus hakea, vastaanottaa ja levittää tietoa ja ajatuksia haluamassaan muodossa.
Satu Järvinen kuuntelee, ohjaa ja tsemppaa, kun nuorella on asiaa. Välittäminen näkyy todellisena panostuksena – uuden hankkeen myötä jokainen 9. luokan oppilas saa jopa 1,5 tuntia yksilöllistä ohjausta.
Laviassa asuville nuorille tarjotaan mahdollisuutta käyttää nuorisopassin etuja järjestämällä ylimääräisiä maksuttomia bussikuljetuksia Porin keskustaan. Ensimmäinen kerta on lauantaina 17. lokakuuta. 
Satakunnan Museo on huomioinut toiminnassaan porilaiset lapset, nuoret ja perheet yhä paremmin. Satakunnan Museon, Luontotalo Arkin ja Rosenlew-museon toimipisteissä etuudet ovat näkyneet vielä maltillisesti.
Porin nuorisovaltuusto (Nuva) on aktiivinen ja paikallinen vaikuttaja, joka pyrkii toiminnallaan ja päätöksillään edistämään nuorten porilaisten asioita. Nuorivaltuusto pyrkii kohtaamaan kaupungin nuoria järjestettävien tilaisuuksien merkeissä.
Icehearts-toiminta tarjoaa pitkäkestoista tukea lapsille joukkueurheilun kautta. Porissa toiminta on alkanut vuosi sitten Länsi-Porin alueelta kasatulla ryhmällä ja nyt toinen joukkue kootaan Meri-Porin alueelta.
Lasten oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta. Porissa kaikkiin päiväkoteihin lahjoitetaan jalkapallot, sillä kaikilla lapsilla on oikeus päivittäiseen liikkumiseen ja aktiivisuuteen.
Lapset äänestivät ahkerasti Porin kaupungin järjestämässä lasten vaalissa. Ääniä annettiin yhteensä 1561 ja voittajaksi nousi uimahyppyä tekevä karhu 391 äänellä.

Sivut