Hae

Suodata sisältötyypin mukaan
Suodata julkaisuajan mukaan
Haku " " palautti 6075 tulosta
17 toukokuun, 2023 Etusivun uutiset

Peräkonttikirppiksellä jokainen voi tehdä hyvää ja oppia uutta

Porissakin toimiva Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak on jo 11 vuoden ajan kantanut Reilun kaupan korkeakoulun arvonimeä. Porin kaupunki puolestaan juhlistaa tänä vuonna jo 15 vuotta Reilun kaupan kaupunkina. Jo perinteeksi muodostunut Porilaine peräkonttikirppis järjestetään tänäkin vuonna Porilaine-lehden ja Diakin yhteistyönä. Porin kaupunki on mukana tapahtumassa muun muassa Reilun kaupan banaanien muodossa.
17 toukokuun, 2023 Etusivun uutiset

Pohjoispuiston liikennejärjestelyt palautuvat ennalleen tämän päivän osalta – työt jatkuvat perjantaina

Pohjoispuiston pohjoiseen johtava ajokaista välillä Gallen-Kallelankatu–Valtakatu suljettiin keskiviikkoaamuna autoliikenteeltä kadunvarren kiinteistössä tehtävien remonttitöiden vuoksi. Työt jouduttiin keskeyttämään haasteellisten sääolosuhteiden vuoksi, ja Pohjoispuiston liikennejärjestelyt ovat palautuneet ennalleen. Töitä jatketaan perjantaina 19. toukokuuta, jolloin pohjoiseen johtava ajokaista poistuu jälleen käytöstä kello 7 alkaen.
17 toukokuun, 2023 Etusivun uutiset

Pohjois-Porin koululaiset tutustuivat elokuussa avattavaan monitoimitaloon – uusi koulu herätti ihastusta ja ihmetystä

Pohjois-Porin alueen lasten koulutaival jatkuu tulevana syksynä uudessa osoitteessa, kun Lotskerin, Tuulikylän, Toejoen ja Ruosniemen risteyskohtaan valmistuva monitoimitalo avaa ovensa. Koululaisille järjestettiin toukokuun toisella viikolla mahdollisuus vierailla uuden koulunsa tiloissa. Tavallisesta poikkeava koulupäivä herätti oppilaissa innostusta ja kirvoitti myös kehuja ja kysymyksiä.
17 toukokuun, 2023 Etusivun uutiset

Kahdeksasluokkalaiset tutustuvat SAMKissa robotiikkaan ja konenäköön

Porin kaupungin opetusyksikkö ja Satakunnan ammattikorkeakoulu järjestävät keväällä 2023 yhteistyössä porilaisille 8.-luokkalaisille vierailuja SAMKin RoboAI-yhteiskäyttölaboratorioon. Vierailujen tarkoituksena on tutustuttaa ja innostaa oppilaita moderniin teknologiaan ja robotiikkaan.
17 toukokuun, 2023 Etusivun uutiset

Tervetuloa Länsi-Porin asukastilaisuuteen!

Porin kaupunki järjestää palvelualueilla tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista. Seuraava tilaisuus on Länsi-Porissa Vähärauman koululla keskiviikkona 24. toukokuuta.