Hae

Suodata sisältötyypin mukaan
Suodata julkaisuajan mukaan
Haku " " palautti 7915 tulosta
25 tammikuun, 2019 Yleinen

Poriginal galleriassa avataan tänään kaksi uutta näyttelyä

Emilia Ukkosen videoteokseen ja Frida Moukulaisen maalauksiin pohjautuvien näyttelyiden avajaisia vietetään tänään perjantaina klo 18–20.
25 tammikuun, 2019 Yleinen

Kevään vaaleja varten tarvitaan yli 50 työntekijää

Keväällä 2019 päästään äänestämään kaksissa vaaleissa. Porin keskusvaalilautakunta palkkaa noin 50 vaalitoimitsijaa neljääntoista yleiseen eduskuntavaalien sekä europarlamenttivaalien ennakkoäänestyspaikkaan.
24 tammikuun, 2019 Yleinen

Nyt ulkoilemaan Kirjurinluotoon – Hiihtämään ja luistelemaan pääsee monessa paikassa

Kaupungin ylläpitämät puistojäät on jäädytetty ja ne ovat luistelukunnossa. Kirjurinluodossa on Arenan 500 metrin luistelulenkki ja luistelukenttä. Hiihtämään pääsee useilla eri mittaisilla laduilla.
24 tammikuun, 2019 Yleinen

Osallistu Porin turvallisuuden kehittämiseen vastaamalla kyselyyn

Porissa halutaan panostaa kaupungin turvallisuuteen. Porilaisten vastattavaksi on avattu kysely, jonka avulla halutaan selvittää porilaisten kokemaa turvallisuuden tunnetta sekä kerätä karttapohjaista tietoa alueista ja paikoista, jotka tuntuvat turvattomilta.
24 tammikuun, 2019 Yleinen

Maksuton bussimatka pientä lasta lastenvaunuissa tai -rattaissa kuljettavalle

Oikeus maksuttomaan matkaan on voimassa kaikilla paikallisliikenteen vuoroilla Porin ja Ulvilan kaupunkien alueella, mikäli linja-autossa on tilaa ja lastenvaunujen tai -rattaiden kuljettamiseen tarkoitettu paikka. Lastenvaunuista tai -rattaista ja niissä matkustavasta 0–5 -vuotiaasta lapsesta ei peritä maksua.
24 tammikuun, 2019 Yleinen

Tositarinoita teollisuusjohtajista Pomot ja patruunat -luentosarjassa

Millaisia johtajia Suomen teollisuusyrityksissä on ollut eri aikoina? Rosenlew-museon Pomot ja patruunat -luentosarjassa kuullaan tositarinoita Suomessa eri aikoina vaikuttaneista teollisuusjohtajista.
23 tammikuun, 2019 Yleinen

Rock In The City -festivaalia ei järjestetä heinäkuussa Kirjurinluodossa

RH Entertainment tiedotti tänään keskiviikkona aamulla järjestävänsä Rock In The City -festivaalin 5.-6.7. Porin Kirjurinluodossa. Tapahtumalle halutaan tarjota soveltuvampi paikka ja ajankohta.
23 tammikuun, 2019 Yleinen

Huippualttoviulisti Alexander Zemtsov tällä viikolla Pori Sinfoniettan vieraana

Torstaina kuulemme kaksiosaisen Energiaa Beethovenista -konserttisarjan ensimmäisen osan Zemtsov & Viola, jonka kapellimestarina ja alttoviulistina toimii Alexander Zemtsov.
23 tammikuun, 2019 Yleinen

Seuturekry ei tuonut säästöjä perusturvalle – jatkossa enintään kolmen päivän sijaisuudet Seuturekryn kautta

Perusturvan viime vuonna käyttöön ottama Seuturekry ei ole tuonut odotettuja säästöjä. Perusturva tuleekin muuttamaan sijaisten hankinnan toimintatapoja niin, että jatkossa Seuturekryn kautta otetaan ainoastaan pakottavista syistä ja enintään kolmen päivän sijaisuudet. Pidempien sijaisuuksien hankinnassa palataan vanhaan toimintatapaan.