IL1 kuva

Osallistu Porin turvallisuuden kehittämiseen vastaamalla kyselyyn

Porissa halutaan panostaa kaupungin turvallisuuteen. Porilaisten vastattavaksi on avattu kysely, jonka avulla halutaan selvittää porilaisten kokemaa turvallisuuden tunnetta sekä kerätä karttapohjaista tietoa alueista ja paikoista, jotka tuntuvat turvattomilta.

IL1 kuva

– Turvallisuustyön tulee perustua paikalliseen arvioon turvallisuuden kehittämiskohteista, ja kyselyn tulosten pohjalta turvallisuustoimintaa voidaan ohjata alueellisesti tai teemallisesti sinne, missä on eniten tehtävää. Siksi olemme ottaneet testattavaksi uudenlaisen karttapohjaisen kysymysalustan, jonka avulla syksyllä lähdimme suunnittelemaan tätä kyselyä, toteaa riskienhallintapäällikkö Pasi Vainio.

Työtä turvallisuuden eteen on tehty Porissa jo pitkään monialaisissa verkostoissa ja eri turvallisuustoimijoiden yhteistyönä. Viihtyisä ja turvallinen elinympäristö on myös yksi teema Porin kaupungin hyvinvointiohjelmassa. 

– Rakennetun ympäristön toimivuus on kaikille porilaisille tärkeää. Ympäristöstä saadaan toimivampi esimerkiksi juuri turvallisuuden avulla. Meitä kiinnostaa erityisesti, kuinka tyytyväisiä porilaiset ovat turvallisuuteen. Jos turvattomuuden tunnetta esiintyy, haluamme selvittää, mistä se johtuu ja miten saamme sen korjattua, toteaa strategiapäällikkö Tomi Lähteenmäki.

Yleinen turvallisuustilanne Porissa on hyvä ja kaupunki sijoittuu katujen turvallisuudessa Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa kolmanneksi. Myös katuturvallisuutta on Porissa nostettu selkeästi eniten verrattuna muihin kaupunkeihin.

Kyselyyn pääsee vastaamaan 20. helmikuuta asti verkossa www.pori.fi/turvallisuuskysely. Se on osa osallisuuden kokeilua, jossa pilotoidaan vuorovaikutteista alustaa.