Lokakuu Belgiassa

Vasta astuessani turvatarkastukseen aloin pikkuhiljaa sisäistämään, että olin oikeasti lähdössä. Lentoliput oli ostettu kolme kuukautta aikaisemmin sekä yhteystiedot vaihdettu kuukautta ennen lentolippujen ostoa, mutta silti vasta turvatarkastuksessa sen sisäisti. Olin lähdössä Belgiaan vaihtoon. Viisi viikkoa, uusi maa ja loputtomasti mahdollisuuksia. Kukaan ei odottanut minulta mitään erityistä, kukaan ei tuntenut minua. Se oli kuin auringonnousu pitkän kaamoksen jälkeen. 

Ensimmäiset askeleet Belgian maaperällä olivat ripeät, koska minulla oli kiire hakemaan matkalaukkuani. Se oli ensimmäinen kerta, kun jännitin vaihtoa. En tiennyt yhtään, miten isäntäperheeni reagoisi nähdessäni minut, enkä ollut täysin varma, mihin olin edes lentokentällä menossa. Onnekseni opasteita oli jokaisen kulman takana, joten oli melkein mahdotonta eksyä. Onneksi myös matkalaukkuni oli päässyt Belgiaan, ettei tarvinnut saman tien lähteä vaateostoksille. Sain pian myös huomata, että olin turhaan jännittänyt isäntäperheeni tapaamista. Myöhemmin vaihtoparini Liesen kanssa sanoimme, että olimme voittaneet lotossa löytäessämme toisemme. Tuntui luonnolliselta olla perheen kanssa. Liese muistutti monella tavalla siskoani ja minua pelkästään jo harrastusten ja mielenkiinnon kohteiden kautta. Virallisesti tapasimme ensimmäisen kerran 28.9. mutta olimme jutelleet jo sosiaalisen median avulla heinäkuun alusta lähtien. 

Vaihdon alussa jouduin heti syvään päätyyn. Olin sunnuntai-iltana saapunut Belgiaan ja heti seuraavana aamuna oli mentävä kouluun. Harvemmin puhuin kenellekään oppilaalle suoraan, usein keskustelut käytiin Liesen kautta, mutta muutaman tytön kanssa puhuin enemmän. Kuitenkin sen vähän perusteella, mitä puhuin heidän kanssaan, he olivat mukavia. Koulunkäynti oli kuitenkin hyvin erilaista kuin Suomessa, mutta nautin siitä juuri vaihtelun takia. Kerrankin arvosanoilla ei ollut mitään väliä ja opetukseen saattoi keskittyä aivan eri tavalla – oman kiinnostuksen mukaan. Sain osallistua tunneilla halutessani, mutta opettajat eivät olettaneet minulta sitä. 

Vaihto oli myös helppo tapa tutustua Belgian kulttuurin eri piirteisiin, kaupunkien arkkitehtuurista tapahtumiin ja ruokiin. Väkiluvultaan Belgia on noin kaksi kertaa Suomea isompi maa, mutta pinta-alaltaan Suomi on selkeästi isompi maa. Tämä vaikuttaa paljolti myös etäisyyksiin, minkä huomasi nopeasti Belgiassa. Isäntäperheeni asui Pohjois-Belgiassa lähellä Alankomaiden rajaa, ja pisin matka sieltä länsirannikolle oli 2,5 tuntia. Tämä antoi mahdollisuuden nähdä viisi kaupunkia asuinalueeni ulkopuolella: Brüggen, jota kutsutaan myös Pikku-Venetsiaksi, Oostenden, De Haanin, Antwerpenin ja Brysselin. Näiden lisäksi tuli myös koettua päivän reissu Alankomaiden puolelle Efteling-nimiseen teemapuistoon. Jos haluaa nähdä luonnon ja kauniiden rakennuksien yhdistelmän, suosittelen ehdottomasti Brüggea. 

 Ruokakulttuuri oli taas vahvasti arjessa mukana, esimerkiksi kerran viikossa oli tapana syödä illallisella tyypillistä belgialaista ruokaa, jota löytyi niin suolaisten kuin jälkiruokien osaltakin. Pääsin myös näkemään elonkorjuujuhlaa, jossa pääsi maistamaan viimeisiä tuoreita mansikoita, kurpitsakeittoa ja -ranskalaisia. Myös Halloween oli erilainen näky, mihin Suomessa olin tottunut. Se ei ollut vain nuorten ja lasten juhla, vaan oli erikseen julkisia juhlapaikkoja, joihin aikuisilla on tapana kokoontua. Joskus siellä näki lapsiakin, vaikkei tapahtuma ollut heille suunnattu. 

Isäntäperheeni äidinkieli on hollanti, mutta se eroaa Alankomaiden hollannista. Kieli muistuttaa niin saksaa, ruotsia kuin englantiakin. Ensimmäisen viikon aikana opin numerot ja yksinkertaisen tervehdyksen. Nyt kaksi viikkoa Suomeen palaamisen jälkeen osaan yksinkertaisia ilmauksia ja esitellä itseni. En osannut hollantia sanaakaan, ennen kuin lähdin vaihtoon, joten pidän oppimaani tärkeänä. Vieraiden ihmisten kanssa huomasin usein tunnistavani yksittäisiä sanoja keskustelusta, joka oli kuin suuri palapeli, aikaa vievä mutta kuitenkin mahdollinen koota. 

Olen kiitollinen mahdollisuudesta, jonka sain lähtiessäni Belgiaan ja olen luvannutkin niin itselleni kuin Liesellekin, että olen menossa joku päivä vielä takaisin. Belgia ei ole maa, jonka voi kokea kokonaan viidessä viikossa. On paikkoja, joissa haluan käydä uudestaan ja käyttää enemmän aikaa. On muistoja, joita haluan haalia ja joita en ole ehtinyt edes luomaan vielä. Tiedän kuitenkin, että jos menen takaisin Belgiaan, en tule olemaan yksin. 

Dank je wel.

Teksti ja kuvat: Anna Ylinaatu