Mestareiden portaat

Mestareiden portaiksi nimetyt kuntoportaat ovat valmistuneet Isomäkeen, Porin metsään 13.12.2019. Mestareiden portaat on rakennettu 7,5 kilometrin lenkkipolun varrelle. Tarkemman sijainnin näkee alla olevasta kartasta.

Mestareiden portaiden paikka Isomäen kartalla

Maauimalan nurkalta pääsee kuntoportaille kävellen kymmenessä minuutissa. Pientä, noin kilometrin pituista matkaa, voi pitää alkulämmittelynä kuntoiluun. Porin metsässä on opasteita portaiden löytämiseksi. 

Kuntoportaiden kokonaispituus on 63 metriä ja niissä on yhteensä 95 askelmaa ja 3 välitasannetta. Puurakenteisissa portaissa on kaiteet molemmin puolin.

Kuntoportaita on toivottu pitkään Poriin. Portaat päästiin vihdoin rakentamaan, kun ne päätettiin tehdä porilaistaustaisten MM-kiekkoleijonien kunniaksi. Kunnialaattojen rivistö alkaa heidän nimistään ja jatkossa myös tulevien menestyjien nimet laitetaan portaisiin. Kunnialaattojen kiinnitys aloitetaan avajaisten yhteydessä.  

Kunnossapito ja käyttöohjeet

Mestareiden portaat ovat nousseet käyttäjien suosioon ja portailla on ajoittain ruuhkaa. Ruuhka-aikana kävellen kulkevat voivat käyttää oikeaa reunaa ja juoksijat vasenta. 

Mestareiden portaissa ei ole talvikunnossapitoa, joten olethan varovainen talvikeleillä. Nastakengillä ei saa käyttää portaita, jotta niiden pinta ei vaurioidu. Portaissa ei myöskään saa ulkoiluttaa koiria. 

Portaiden läheisyydessä kulkee hiihtolatuja, joten talvikaudella huomioithan, että ladulla kulku on sallittu ainoastaan suksilla.