Pori Sinfoniettan nuoret solistit

Esittelyssä Pori Sinfoniettan Porin päivän konsertin nuoret solistit

Pori Sinfoniettan perinteinen Porin Päivän konsertti soi Promenadisalissa keskiviikkona 22.9. kello 19 alkaen. Orkesterin kanssa lavalla nähdään yhdeksän lahjakasta nuorta muusikkoa Satakunnan eri musiikkiopistoista. 

Pori Sinfoniettan nuoret solistit

Nuorten solistien konsertti toteutetaan yhteistössä Palmgren-konservatorion sekä Rauman, Huittisten ja Kankaanpään musiikkiopistojen kanssa. Konsertti on oppilaille hieno mahdollisuus haastaa omaa osaamistaan ja saada soittoaan esille.

– Muistan omat ensimmäiset solistitehtävät RSO:n kanssa: ne antoivat uskomattoman ponnahduksen musiikkiuralle. Nuoret soittajat kehittyvät sekä oppivat kontrolloimaan jännityksensä orkesterin edessä, konsertin johtava Pori Sinfoniettan ylikapellimestari Tibor Bogányi sanoo. 
 

NUORET SOLISTIT


Eveliina Eloranta

EVELIINA ELORANTA, 13, huilu (Kankaanpään musiikkiopisto) 
W. A. Mozart: Rondo D-duuri, KV 184

”Olen soittanut huilua 8-9 vuotta. Sisarukset soittivat jo muita soittimia, joten niitä kaupiteltiin minullekkin, mutta jääräpää kun jo silloin olin, aloin soittamaan huilua. Koko paketti oikeastaan on se paras juttu. Tietysti pidän erityisesti nopeista lurituksista ja pirteistä biiseistä, mutta tottakai kiva soittaa välillä muutakin. Unelma isoilla lavoilla soittamisesta antaa uutta intoa soittoon.

Mozartin Rondo-kappale on monipuolinen ja siinä on runsaasti kaikkea. Se on iloinen ja pirteä, sekä siinä on reippaita nousuja ja vähän sorminäppäryyttäkin vaativia vekkuleita paikkoja. Kokonaisuutena kiva. Kiusoitellaan yleisöä nopeilla ja suurilla voimakkuudenvaihteluilla ja vähän pilke silmäkulmassa meiningillä mennään. Orkesterin kanssa kiva soitettava. Mulla itsellä on hyvin taukoja, jolloin orkesteri pääsee loistamaan ja tottakai koko teokseen saa aivan erilaista tuntumaa koko orkesterin säestämänä, kuin vain pianon kanssa soittaessa.”


Santeri Korsi

SANTERI KORSI, 19, pasuuna (Rauman musiikkiopisto) 
Timo Katila: Konsertino pasuunalle ja orkesterille, osa 3

”Olen harrastanut musiikkia noin 13 vuotta. Kahden ensimmäisen vuoden aikana kokeilin käyrätorvea ja baritonia, mutta kolmantena vuotena löysin pasuunan. Myöhemmin otin sivuaineeksi saksofonin. Olen soittanut Rauman musiikkiopiston yksityistuntien lisäksi  Rauman poikasoittokunnassa ja Rauman soittokunnassa, joissa toimin nykyään 1. pasuunana.

Pasuuna antaa soittajalleen aivan uudenlaista vapautta soittamiseen, sillä pasuunaa ei rajoita valmiiksi asetetut venttiilit. Pasuuna pystyy soimaan kauniisti missä tahansa ympäristössä, sillä äänen virettä voi säädellä vapaasti. Pasuunalla pystyy myös luomaan aivan omanlaatuisia efektejä, jotka ovat tässä minun kappaleessani suuresti esillä.

Minulla on kunnia olla toinen pasunisti, joka pääsee esiintymään tällä teoksella, ja olen myös ensimmäinen, joka pääsee esittämään sen sinfoniaorkesterin kanssa. On myös ollut hienoa päästä esittämään Timo Katilan mahtavaa teosta. Konsertino pasuunalle ja orkesterille on monipuolinen teos, joka haastaa soittajan kykyjä hyvällä tavalla. Se tuo esille pasuunan erilaiset ominaisuudet soittimena hyvin ja käyttää hyväkseen sen ainutlaatuisia efektejä. Teos myös korostaa pasuunan eri rooleja kokoonpanoissa, sillä soittamassani osassa pasuuna pääsee soittamaan soolomelodiaa, orkesterin vastamelodiaa sekä koko kokoonpanoa kannattavaa bassolinjaa.”


Miriam Atkins

MIRIAM ATKINS, 16, viulu (Huittisten musiikkiopisto)
Julius Massenet: Méditation, oopperasta Thais

”Olen soittanut viulua ensimmäisestä luokasta lähtien, aloitin siis 7-vuotiaana. Minua kiehtoi viulunsoitto jo nuorena, koska se kuulosti minusta hienolta ja pidin viulua muutenkin kauniina soittimena. Tietääkseni vain ilmoitin vanhemmilleni, että haluan aloittaa viulunsoiton opinnot. En edes miettinyt mitään muuta soitinta. Viulunsoittamisessa parasta on onnistua ja huomata edistystä harjoittelun seurauksena. Vaikka viulunsoitto vaatii paljon keskittymistä ja aikaa, se on hyvin palkitsevaa. Se vie myös ajatukset pois muusta arjesta. Esittämäni kappaleen nimi Meditation kertookin aika hyvin millainen se on: pääteema on herkkä ja pohtiva, mutta kappaleessa on myös voimakkaita kohtia. Sanoisin teoksen luonnetta levolliseksi ja vapaaksi.”


Matilda Suova

MATILDA SUOVA, 18, huilu (Rauman musiikkiopisto)
Franz Doppler, sov. Galway: Unkarilainen pastoraalifantasia op. 26 

”Olen soittanut huilua 11 vuotta. Soittamisessa on parasta esiintymiset ja muiden kanssa soittaminen. Dopplerin unkarilainen pastoraalifantasia on pitkä teos, joten siihen mahtuu monta eri teemaa ja tunnetta, joiden toivon myös välittyvän kuulijoille.”


Amanda Azzola

AMANDA AZZOLA, 8, viulu (Palmgren-konservatorio)
Oskar Rieding: Viulukonsertto nro 2 op. 35 h-molli, osa 1

“Olen soittanut viulua 3 ja puoli vuotta. En oikeastaan valinnut viulua, vaan äiti ehdotti sitä. Meillä on muitakin soittajia perheessä ja yksi siskoistani soittaa myös viulua. Parasta soittamisessa on, kun oppii soittamaan jonkun uuden kappaleen, jota on ennen vain kuunnellut. Teos, jonka soitan, on mielestäni hieno ja kiva soittaa.”


Aliina Hiljanen

ALIINA HILJANEN, 22, sopraano (Palmgren-konservatorio)
Gaetano Donizetti: Prendi per me sei libero (L’elisird’amore/Lemmenjuoma)
Carl Maria Von Weber: Kommt ein schlanker Bursch (Der Freischütz/Taika-ampuja)

”Olen laulanut nyt kymmenisen vuotta. Klassisesta laulusta innostuin alun perin jo kahdeksanvuotiaana, kun näin elämäni ensimmäisen musikaalin, Sound of Musicin, Huittisten musiikkiopiston esittämänä. Siitä illasta alkaen odotin innolla sitä, että olisin tarpeeksi vanha aloittamaan lauluopinnot. Olin ollut vuoden lauluoppilaana, kun pääsin Kansallisoopperaan katsomaan Puccinin Turandotia, ja siellä päätin, että tätä minäkin haluan. Tuolle lavalle minäkin haluan.

Klasarilaulussa parasta on itsensä haastaminen. Kuinka pystyy tulkitsemaan kappaleet oikealla tavalla, osaa ääntää kieltä jota ei edes puhu. On upeaa huomata oma kehityksensä, huomata miten korkeita säveliä pystyy jo laulamaan ja miten paljon on pystynyt hiomaan laulutekniikkaa. 

Kappaleeni ovat molemmat hyvin tyypillisiä romantiikan aarioita. Esitän Gaetano Donizettin oopperasta Lemmenjuoma Adinan aarian “Prendi, prendi per me sei”. “Prendi” on bel canto -aarioiden tyyppiesimerkki; paljon korukuvioita ja juoksutuksia. Pohjimmiltaan aaria on kuitenkin rakkaudenosoitus, herkkä ja pyytävä. Sen sijaan Ännchenin aaria “Kommt ein schlanker Bursch gegangen” Carl Maria von Weberin oopperasta Taika-ampuja on hyvin hilpeä ja melko hassutteleva. Kappaleen monet korukuviot ja dynamiikan monipuolinen käyttö korostavat kappaleen hupaisaa luonnetta hyvin.”


Horia Chirciu

HORIA CHIRCIU, 8, piano (Palmgren-konservatorio)
Joseph Haydn, sov. G. Wertheim: Pianokonsertto C-duuri, osa 1 

“Olen soittanut pianoa kaksi vuotta. Kolmas vuosi alkoi 2021 syksyllä. Palmgrenilla olen ollut myös muskarissa ennen pianonsoiton aloittamista. Kuulin, kun veljeni soitti ja halusin siksi aloittaa. Parasta on, kun kuulee soinnut ja harmonian, minkä piano tuottaa. Teokseni on todella energinen – ja tuo iloa ja energiaa.”


Darius Chirciu

DARIUS CHIRCIU, 17, piano (Palmgren-konservatorio) 
Selim Palmgren: Pianokonsertto nro 1, osa 1

“Olen soittanut pianoa kymmenen kokonaista vuotta, syksyllä alkoi 11. vuosi. Muskarissa olin vuoden ennen pianonsoiton aloittamista. Piano tuntui minusta oikealta. Pianonsoitossa parasta on vapaus ja se, kun sukeltaa siihen omaan maailmaan, missä on vain itse, musiikki ja soitin. Soittamassani Palmgrenin teoksessa on voimakas, todella suomalainen soundi.”


Jasper Kylväjä

JASPER KYLVÄJÄ, 12, saksofoni (Palmgren-konservatorio)
George Gershwin, sov. A. Sarpila: Summertime

“Neljäs vuosi saksofonin soittoa alkoi tänä syksynä. Soitin ennen rumpuja ja pianoa – sitten päätin kokeilla fonia ja sille tielle jäin. Vein fonin mukanani kouluun jo ensimmäisenä syksynä, koska halusin esitellä sitä kaikille. Parasta: kaunis soundi, cool soitin, Jazzin ruumiillistuma, pieni koko. Antti Sarpila sovitti tämän Summertimen orkesterille ja fonille. Sovitus ja kappale on upea ja sain sitä harjoitella myös kerran itse Antti Sarpilan kanssa.”

 

Porin päivän konsertti: Nuoret solistit
Ke 22.9. klo 19 Promenadisali

Tibor Bogányi, kapellimestari

Liput: 28 / 22 / 8 € Ticketmaster

Ticketmasterin myyntipisteet Porissa: Visit Pori (Yrjönkatu 13), Prisma Mikkola ja Prisma Länsi-Pori

Turvallista konserttia – tutustu ohjeisiin

Avoin kenraaliharjoitus keskiviikkona kello 11. Maksuton. Yhteystiedot kerätään ovella.


Pori Sinfoniettan nuoret solistit