Valkoisella pohjalla Työllisyyden kuntakokeilut -logo

Kuntakokeiluun siirretyt työnhakijat saavat puhelinsoiton – siirtokirje ei edellytä toimenpiteitä asiakkaalta

Työllisyyden kuntakokeiluun TE-toimistoilta maaliskuussa siirretyt työnhakija-asiakkaat saavat puhelinsoiton kuntien työllisyyspalvelujen asiantuntijalta kevään aikana. Porin seudun työllisyyden kuntakokeilussa ovat mukana Porin lisäksi Ulvila ja Kokemäki. Näiden kuntien työllisyyspalvelujen piiriin on siirtynyt runsaat 5 000 työtöntä työnhakijaa.

Valkoisella pohjalla Työllisyyden kuntakokeilut -logo

Kuntakokeiluun siirretyt työnhakijat ovat saaneet siirrosta ilmoituksen kirjeitse. Ilmoitus ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta, vaan heihin otetaan yhteyttä kuntakokeilusta pääsääntöisesti puhelimitse. Henkilökohtaisia asiakastapaamisia vältetään toistaiseksi epidemiatilanteen vuoksi. Terveysturvallisuustilanteen muuttuessa kuntakokeilu tiedottaa asiasta ja on asiakkaisiin yhteydessä tarpeen mukaan.

Uudet asiakkaat ohjautuvat kuntakokeiluihin Oma asiointi -verkkopalvelussa tekemänsä työnhaun aloituksen ja muutosilmoituksen yhteydessä. Työttömyysturvaan asiakkuuden siirtyminen kuntakokeilulle ei aiheuta muutoksia.

Porin seudun työllisyyden kuntakokeilun päällikkö Jenni Ketonen toivoo, että asiakkaat varautuisivat yhteydenottoon jo etukäteen.

– Puhelinsoittoon on hyvä valmistautua pohtimalla omia toiveitaan, työnhaun tuen tarvetta, osaamisen päivitystä tai halukkuutta yrittäjyyteen. Työnhaun etenemiseen voi vaikuttaa omalla aktiivisuudellaan.

Jos työnhakijalla on aiempia TE-toimiston kanssa sovittuja tapaamisia tai tehtäviä, tulee ne hoitaa sovitusti määräaikaan mennessä, jotta työttömyysturvaan ei tule katkoksia.

Kuntien työllisyyspalveluihin kuuluvat tutut työllistymistä edistävät palvelut, kuten palkkatuki, työnhaku- ja uravalmennukset, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella. Työllistymissuunnitelma tai sitä korvaava suunnitelma laaditaan työnhakijan kanssa myös kotikunnan työllisyyspalveluissa.

– Kuntakokeilussa hyödynnämme monialaista verkostoamme, ja tarvittaessa voimme tarjota myös terveys-, kuntoutus- ja sosiaalipalveluja, Ketonen huomauttaa.

Jokainen työnhakija saa kotikunnastaan omavirkailijan, joka auttaa kaikissa työllistymiseen liittyvissä asioissa.  

Asiointikanavana säilyy myös sähköinen Oma asiointi -palvelu, jossa työnhakija ilmoittaa tilanteensa muutoksista jatkossakin.  

Asiakassiirrot liittyvät 1.3.2021 käynnistyneeseen valtakunnalliseen työllisyyden edistämisen kuntakokeiluun. Kokeilun tavoitteena on nostaa työllisyysastetta Suomessa sekä edistää erityisesti heikommassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä. Samalla pyritään hillitsemään työttömyyden julkiselle taloudelle aiheuttamia kustannuksia. Kokeilu kestää 30.6.2023 saakka.

Porin seudun työllisyyden kuntakokeilun esittely ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.pori.fi/kuntakokeilu.


Valkoisella pohjalla Työllisyyden kuntakokeilut -logo