Kännykässä koronapuhelimen palvelunumero

Perusturvan koronaneuvontapuhelin ruuhkautunut

Porin yhteistoiminta-alueen koronaneuvontapuhelin on ruuhkautunut runsaiden yhteydenottomäärien vuoksi. Myös testivastausten saaminen on ruuhkautunut: tällä hetkellä testituloksen saamiseen kuluu 2-5 vuorokautta.

Kännykässä koronapuhelimen palvelunumero

Satakunnassa on liikkeellä runsaasti hengitystieinfektioita, joiden aiheuttajina on muun muassa rhinovirus. Hengitystieinfektioiden määrän kasvu osaltaan ruuhkauttaa koronaan liittyviä palveluita.
 
– Koronaneuvontapuhelimeen on alle kahdessa viikossa tullut jo 7500 soittoa. Päivittäisten soittojen määrä on tällä hetkellä voimakkaassa kasvussa. Teemme parhaamme jonojen purkamiseksi ja toivomme asiakkailtamme ymmärrystä ja kärsivällisyyttä vaikeassa tilanteessa, kertoo terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto.
 
Tulee muistaa, että hengitystieinfektiot hoidetaan kotona. Jos vointi on hyvä, voi rauhassa ottaa yhteyttä koronaneuvontapuhelimeen tai tehdä Omaolo-oirearvion netissä, jotta saa arvion hoidon ja testauksen tarpeesta.
 
Jos sinulla on koronavirukseen sopivia oireita, ota yhteys koronaneuvontapuhelimeen, joka palvelee numerossa 02 623 4333. Neuvontapuhelin on avoinna toistaiseksi arkisin klo 8-16 ja viikonloppuisin 8-12. Koronaviruksen oireita voivat olla mm. kuume, hengenahdistus, yskä, lihaskipu, väsymys, nuha, haju- tai makuaistin häiriöt, pahoinvointi ja ripuli.  Koronaneuvontapuhelimessa tehdään hoidon tarpeen arviointi ja ohjataan tarvittaessa infektiovastaanotolle (os. Otavankatu 3) tai näytteenotolle. Näytteenotto tapahtuu 16.8. asti Itä-Porin terveysasemalla (os. Herralahdenraitti 2) ja 17.8. alkaen infektiovastaanotolla.
 
Koronaneuvontanumeron ollessa suljettuna soitetaan akuuteissa asioissa Satasairaalan päivystyksen puhelinneuvontaan, puh. 116 117.

Jokaisella mahdollisuus vaikuttaa epidemian leviämiseen

Koronaviruksen aiheuttamia tartuntoja ehkäistään samalla tavoin kuin muitakin hengitystieinfektioiden aiheuttajia. Hyvä hygienia on paras tapa ehkäistä koronaviruksen ja kaikkien muidenkin virusten leviämistä.
 
– On erittäin tärkeää jatkaa keväällä opittuja hyviä käytäntöjä: säilytetään turvavälit, huolehditaan hyvästä käsihygieniasta ja oikeanlaisesta yskimistekniikasta. Sairaana ei saa mennä töihin, kouluun tai päiväkotiin. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa epidemian leviämiseen, muistuttaa koronaterveysaseman vastuulääkäri Taru Kleemola.
 
Hengitystieoireisena ei saa mennä myöskään muille terveysasemille kuin infektiovastaanotolle tai vierailemaan missään perusturvan yksikössä. Näin pyritään suojelemaan riskiryhmiin kuuluvia sekä vältetään taudin leviämistä muihin.

 


Kännykässä koronapuhelimen palvelunumero