Uutisarkisto
Näin hyvinvointialueuudistus vaikuttaa Porin kaupungin palveluihin
Hyvinvointialueuudistuksen myötä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, pelastusviranomaisen toiminta sekä oppilashuollon palvelut koulukuraattorin ja -psykologien osalta siirtyvät Porin kaupungilta Satakunnan hyvinvointialueen…
Sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteystiedot säilyvät samoina
Satakunnan hyvinvointialue aloitti toimintansa 1. tammikuuta 2023. Asukkaita palvelevat vielä tutut puhelinnumerot ja toimipaikat. Keräsimme tähän tärkeimmät tiedot asiakkaille.
Porin perusturvan terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto jää vuoden alussa sairauspoissaololle
Terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto on toiminut Porin perusturvassa vuodesta 2013 alkaen. Sairauden takia työ muuttui osa-aikaiseksi huhtikuusta 2022…
Ajankohtaista koronaviruksesta
Vuodenvaihde tuo mukanaan joitain muutoksia perusturvan koronavirustestaukseen. Kokosimme alle keskeisimmät ohjeet.
Perusturvan ajanvarauksessa ruuhkaa
Perusturvan ajanvaraus on ruuhkautunut. Satakunnassa on koronaviruksen ohella liikkeellä lukuisia eri virustauteja, jotka ovat lisänneet yhteydenottojen ja ajanvaraustarpeiden määrää.
Perusturvalautakunta kokoontui viimeistä kertaa – asialistalla muun muassa taloustilanne ja valtuustoaloite
Porin perusturvalautakunta kokoontui tänään torstaina 15.12. viimeistä kertaa. Vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy Satakunnan hyvinvointialueen vastuulle, ja…
Yksivuotiaiden hammastarkastus voidaan toteuttaa myös etäyhteyksin
Porin perusturvan suun terveydenhuollossa kokeillaan jälleen uutta. Marras-joulukuun vaihteesta alkaen yksivuotiaiden lasten hammastarkastus voidaan perheen niin halutessa toteuttaa myös etäyhteyden…
Perusturva soittaa asiakkaiden takaisinsoittopyyntöjä myös sunnuntaina 11.12.
Porin perusturva purkaa ruuhkautunutta ajanvaraustaan soittamalla asiakkaiden jättämiä takaisinsoittopyyntöjä arkipäivien lisäksi myös sunnuntaina 11.12.2022.
Varaa aikasi influenssa- ja koronarokotteelle nyt
Porin perusturva on avannut joulukuulle uusia rokotusaikoja influenssa- ja/tai koronarokotuksia varten. Suosittelemme asiakkaitamme varaamaan ajan ja ottamaan rokotuksen joulukuun aikana,…