Kansalaisopiston asiakasraati

Kansalaisopiston asiakasraati on aloittanut toimintansa vuonna 2024. Raadin tarkoituksena on antaa kuntalaisille mahdollisuus vaikuttaa opiston toimintaan.

Asiakasraati kokoontuu kasvotusten muutaman kerran lukukauden aikana. Ensimmäinen tapaaminen oli helmikuun 2024 alussa ja toinen huhtikuussa 2024. Kaikille toimintaan ilmoittautuneille järjestetään lisäksi verkkokyselyitä, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan vaikuttamaan. Asiakasraatiin osallistuminen ja verkkokyselyihin vastaaminen on vapaaehtoista.

Ilmoittautuneiden joukosta koottiin noin 25 hengen kokoinen raati. Raatiin valittiin mahdollisimman monipuolisesti erilaisia ihmisiä, mutta muuten valinta tapahtui sattumanvaraisesti. Raadissa on mukana sekä kansalaisopiston nykyisiä asiakkaita että henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin olleet mukana opiston toiminnassa. Kokoontumiset ovat arki-iltoina kansalaisopiston tiloissa. Tapaamisissa on kahvitarjoilu.

Tapaamisissa käsitellään opiston toimintaa eri teemojen kautta. Raadin ensimmäisissä tapaamisissa keskusteltiin kansalaisopiston kurssitarjonnasta ja viestinnästä. Tapaamisten pääpaino on keskustelussa, missä kaikki osallistujat pääsevät kertomaan mielipiteitään.

Toiminta jatkuu syyskaudella 2024.