Uutisarkisto

Lapsen oikeuksien viikon näyttelyssä ollaan Vaatekriisin vallassa
Lapsen oikeuksien viikolla päästään ihastelemaan Porin Lyseon koulun 8. luokan kuvataideoppilaiden taidonnäytteitä, kun keskustan TGT-yhteisötaidetilaan avautuu Vaatekriisin vallassa -näyttely vaatteiden…

Toisen roska on toisen taide -näyttely pääkirjastossa herättää pohtimaan omaa roskakäytöstä
Porin pääkirjastoon on juuri avattu ajatuksia herättävä näyttely, jossa muotokuvia on tehty hieman poikkeuksellisista malleista. Yläkoululaisten tekemissä teoksissa parrasvaloihin pääsevät…

Peräkonttikirppiksellä vastuullisuus on helppoa
Porilaine-lehden ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteistyössä järjestämälle peräkonttikirppikselle osallistumista voidaan pitää Porin kaupungin Reilun kaupan kannatustyöryhmässä jo perinteenä. Samalla kun Reilu kauppa…

Kaarisillan yhtenäiskoulussa vietetään Maailman banaanipäivää
Vuosittain järjestettävän Maailman banaanipäivän tempaus järjestetään jälleen Kaarisillan yhtenäiskoulussa keskiviikkona 17. huhtikuuta. Banaanipukuiset tukioppilaat jakavat ruokalassa oppilaille jälkiruuaksi reiluja banaaneja…

Lasten Juhla kutsuu porilaiset lapset Raatihuoneenpuistoon juhlimaan Lapsen oikeuksien päivää
Lapsen oikeuksien viikon aloittavaa Lapsen oikeuksien päivää vietetään maanantaina 20. marraskuuta 2023, ja Porin kaupunki kutsuu porilaiset lapset aikuisineen mukaan…

Pori Reilun kaupan kaupunkina jo 15 vuotta
Tänään perjantaina 3. marraskuuta tulee täyteen 15 vuotta siitä, kun Reilun kaupan edistämisyhdistys ry myönsi Porille Reilun kaupan kaupungin arvonimen…

Kesäruokailussa vietetään Reilua suklaapäivää
Perjantaina 7. heinäkuuta vietetään Maailman suklaapäivää. Sen kunniaksi Reilu Pori -kannatustyöryhmä haluaa ilahduttaa kesäruokailussa käyviä koululaisia Reilun kaupan kaakaolla ja…

Urheilutalon lipunmyynti- ja kahviopalveluiden kilpailutus vuosille 2023–2026 on käynnistynyt
Porin kaupungin uimalaitosten, urheilutalon ja Karhuhallin lipunmyynti- ja kahviopalvelut järjestetään ostopalvelusopimuksen puitteissa ja seuraavaksi vuorossa on urheilutalon kassa- ja kahviopalveluiden…

Peräkonttikirppiksellä jokainen voi tehdä hyvää ja oppia uutta
Porissakin toimiva Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak on jo 11 vuoden ajan kantanut Reilun kaupan korkeakoulun arvonimeä. Porin kaupunki puolestaan juhlistaa tänä vuonna…
Porin Palveluliikelaitoksen banaanit jatkossa Reiluja
Vuoden 2023 alusta lähtien kaikissa Porin Palveluliikelaitoksen ateriapalveluiden alaisissa yksiköissä on tarjottu vain Reilun kaupan banaaneja. Palveluliikelaitoksen tavoitteena on lisätä…