Uutisarkisto

Tuu ny kuulee ja kysyy! -tapahtuman aiheina talous, ikäihmisten digipalvelut sekä ruohonjuuritason kulttuuri
Tampereen yliopiston kestävän kaupunkikehityksen tutkijat ja Porin yliopistokeskus järjestävät IsoKarhun Kaupunkiolohuoneella lauantaina 17. toukokuuta kello 12–15 tilaisuuden, jossa asiantuntijat ja…

Eetunaukion suunniteltuja uudistuksia voi kommentoida myös verkkokyselyllä
Eetunaukion yleissuunnitelmaluonnoksen kommentoimiseksi on avattu verkkokysely, johon voi vastata 7. toukokuuta saakka. Suunnitelmiin voi tutustua myös kävelykadun Poris-pop-up-tilassa 2. toukokuuta…

Poris aukeaa tiistaina – vaikuta Eetunaukion suunniteltuihin uudistuksiin ja kaupunkistrategiaan
Osallistava pop-up-tila Poris avaa ovensa kävelykadulla tiistaina 29. huhtikuuta. Poriksessa esitellään muun muassa suunnitelmia, joiden avulla keskustan elävyyttä ja viihtyisyyttä…

Kukkainen voitti lasten vaalit – yhteensä ääniä annettiin yli 1000
Porissa lapset pääsivät äänestämään kirjastoissa järjestetyissä lasten vaaleissa. Kukkainen kahmi peräti viisi voittoa, joten hänen ajamansa kepparinäyttely tullaan näkemään useassa…

Porilaiset lapset pääsevät jälleen vaaliuurnille
Lasten vaalit järjestetään tuttuun tapaan kaikissa Porin kirjastoissa ja kirjastoautossa ennakkoäänestyksen aikana 2.–8. huhtikuuta. Lasten vaalien tulos julkistetaan varsinaista vaalipäivää…

Nuoret kutsutaan tapaamaan päättäjiä politiikkapizzoille
Miten sinä parantaisit nuorten palveluja Porissa? Mitä haluaisit sanoa päättäjille? Nuorten politiikkapizzat järjestetään Porin pääkirjastolla torstaina 27. maaliskuuta kello 17–19.

Itätuuli25-evakuointiharjoituksessa kriisinkestävyyttään pääsevät testaamaan niin asukkaat kuin viranomaiset
Suomen Punainen Risti Satakunnan Piiri, Satakunnan hyvinvointialue ja Porin kaupunki yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa järjestävät yhteisen evakuointiharjoituksen lauantaina 29.…

Yyterin asukasillassa keskustellaan alueen kehittämisestä asukkaiden kanssa
Asukkaiden toivoma Yyterin asukasilta järjestetään tiistaina 1. huhtikuuta kello 18–20 Yyterin vierailukeskuksessa. Asukkaiden toivotaan jättävän kysymyksiä ennakkoon verkossa.

TGT-yhteisötaidetilan toiminta Teljäntorilla päättyy
Kävelykadun varrella noin vuoden verran toiminnassa ollut TGT-yhteisötaidetila päättää toimintansa nykyisessä sijainnissaan Teljäntorilla. TGT-tilaan on löydetty vuokralainen ja toiminta jää…

Talviliikkumiskyselyssä tutkitaan ihmisten arkiliikkumistottumuksia
Vaikuttaako talvi siihen, miten arjessa liikut tai millaisia kulkuneuvoja käytät? Tampereen yliopiston FinnCycle-tutkimushankkeen Talviliikkumiskysely 2025 kaipaa vastauksiasi! Kyselyssä kerätään tietoa…