Uutisarkisto
Pori palkittiin paluumuuttopalkinnolla
Porin kaupungin viestintä on saanut paluumuuttopalkinnon. Kiitosta saa hyvä viestintä ja kekseliäät kampanjat.
Satakunnan Museolle hunajaa hyvästä tiedottamisesta
Satakunnan Journalistit ry on palkinnut Satakunnan Museon hyvästä tiedottamisesta. Satakunnan Museo vastaanotti palkinnon, hyvän tiedottamisen hunajapurkin, keskiviikkona 29.8. Palkinnon perusteluissa…
Pori onnistui jälleen synnyttämään ilmiön – Eau de Pori vietiin käsistä
Porin oma nimikkotuoksu on ollut viikonlopun puheenaihe ympäri Suomen. Perjantaina julkaistu tiettävästi maailman ensimmäinen kaupunkituoksu myytiin loppuun hetkessä.
Pori pullotti tuoksunsa – nimikkohajuvesi herättelee suhdetta kaupunkiin uusin aistein
Pori on lanseerannut tiettävästi maailman ensimmäisenä kaupunkina oman nimikkotuoksunsa. Sekä ulkopaikkakuntalaisille että porilaisille suunnattu uutuus herättelee suhdetta Poriin uusin aistein.
Porille jälleen kultaa – brändityölle voitto Finnish Comms Awards -kilpailussa
Porin kaupungin yhdessä asukkaiden kanssa tehty brändiuudistus voitti julkishallinnon ja järjestöjen sarjan Finnish Comms Awards –kilpailussa. Uudistus sai kiitosta rohkeudesta…
Porista halutaan vuorovaikutteinen kaupunki – osallisuusmalli ja -agentit avuksi
Pori on profiloitunut osallisuuden edelläkävijänä luodessaan ensimmäisten joukossa omaa osallisuus- ja vuorovaikutusmallia. Tämä on herättänyt kansallista ja kansainvälistä kiinnostusta. Tavoitteena…
Pori voitti brändityöllään kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun
Porin kaupunki niitti menestystä kuntamarkkinoinnin Piiri-tapahtumassa. Se voitti brändityöllään Suomen mestaruuden ja valittiin myös yleisön suosikiksi. 13. kertaa järjestettyyn kilpailuun…
Verkkosivuilla lyhyt katkos keskiviikkoiltana
Pori.fi-verkkosivujärjestelmää päivitetään. Päivitys aiheuttaa muutaman minuutin käyttökatkon keskiviikkona 28. maaliskuuta kello 21-22.30 välisenä aikana. Pahoittelemme katkosta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Kaupungin verkkosivujen kehittäminen jatkuu
Esimerkiksi hakutoiminnon osumien järjestystä parannetaan ja uusi tapahtumakalenteri on tulossa kevään aikana.
Osallisuusmalli ja -agentit varmistamaan porilaista lähidemokratiaa
Pori haluaa profiloitua osallisuuden edelläkävijänä. Kaupungin viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala kertoo, että tavoitteena on panostaa muun muassa kaksisuuntaiseen viestintään ja…