Eau de Pori Yyterissä

Pori onnistui jälleen synnyttämään ilmiön – Eau de Pori vietiin käsistä

Porin oma nimikkotuoksu on ollut viikonlopun puheenaihe ympäri Suomen. Perjantaina julkaistu tiettävästi maailman ensimmäinen kaupunkituoksu myytiin loppuun hetkessä.

Eau de Pori Yyterissä

– Eau de Porin suosio ylitti odotuksemme. Olemme seuranneet ilolla, miten Porin uniikki tapa tehdä kaupunkimarkkinointia on herättänyt kiinnostusta niin Porissa kuin valtakunnallisestikin, viestintäsuunnittelija Elli-Mari Sulonen kertoo.

Tuoksun ensimmäinen erä vietiin käsistä, mutta uutta tilausta suunnitellaan jo.

– Kiinnostusta on ollut niin paljon, että haluamme tilata uuden erän tuoksua myyntiin lähiviikkoina. Keräämme nyt lisätilauksesta kiinnostuneiden yhteystietoja rakastuporiin.fi-sivustolla. Jos haluat tuoksua Porilta, käy jättämässä yhteystietosi, Sulonen kannustaa.

Ensimmäisestä erästä voi saada vielä tuoksun itselleen osallistumalla arvontaan tai huutokauppaan. Arvontaan voi osallistua osoitteessa rakastuporiin.fi tai julkaisemalla kuvan siitä, miltä Pori tuoksuu, Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa hashtagilla #haistapori. Julkaisun tulee olla julkinen.

Aivan ensimmäinen Eau de Pori -pullo myydään nettihuutokaupalla huuto.net:ssä. Pullo on huudettavana 26. elokuuta asti. Huutokaupan tuotto annetaan lyhentämättömänä stipendirahastoon, josta jaetaan stipendejä vähävaraisten lasten harrastuksien mahdollistamiseksi.

Tuoksun on suunnitellut parfymööri Max Perttula. Kampanjan on suunnitellut yhdessä Porin kaupungin kanssa mainostoimisto Staart.

 

 


Eau de Pori Yyterissä