Porin karhut tauluissa

Pori voitti brändityöllään kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun

Porin kaupunki niitti menestystä kuntamarkkinoinnin Piiri-tapahtumassa. Se voitti brändityöllään Suomen mestaruuden ja valittiin myös yleisön suosikiksi. 13. kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui 35 työtä.

Porin karhut tauluissa

Palkinnot jaettiin keskiviikkona 16. toukokuuta Seinäjoella. Kilpailun järjestivät Suomen Kuntaliitto, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys SUOMA ry.

Tuomaristo näki Porin brändiuudistuksessa sekä perinteeseen nojaavaa uudistumista että ennakkoluulotonta ideointia ja osallistamista. Raikas uusi brändi ei ole vain visuaalinen ilme, vaan prosessista on kehitetty dataohjauksen tuella välineitä myös uuden johtamisjärjestelmän ja kaupunkistrategian toteuttamiseen.

Erityisesti tuomaristo kiitteli identiteettityötä, joka toteutettiin avoimella ja perusteellisella prosessilla.

– Karhuteemaan liittyvä kekseliäs jalkautus avaa kaupungin vahvuuksia, nykytilaa ja tavoitteita sekä kasvattaa myönteistä yhteishenkeä. Ulkoinen markkinointi saa lisää voimaa koko yhteisöstä, tuomariston puheenjohtaja, Kuntaliiton ja KL-Kustannus Oy:n markkinointijohtaja Maritta Mäkelä sanoo.

Viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala Porin kaupungilta korostaa yhteisöllisyyttä ja kumppanuuksien merkitystä.

– Menestys tässä kansallisesti merkittävässä kilpailussa on upea saavutus. Ennen kaikkea tämä on porilaisten palkinto – yhdessä tehty.

Porin brändiuudistus on palkittu aiemmin Porilaisena Mainetekona 2017 ja kunniamaininnalla digitaalisen markkinointiviestinnän Grand One -kilpailussa 2018. Brändiuudistus toteutettiin yhdessä porilaishelsinkiläisen mainostoimisto Staartin kanssa.

 


Porin karhut tauluissa