Uutisarkisto
SuomiAreena muuttaa liikennejärjestelyjä ensi viikolla Porin keskustassa
SuomiAreena rantautuu Poriin 23.–26. kesäkuuta. Tänä vuonna tapahtuma aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyjä erityisesti Etelärannassa, tapahtuman painopisteen siirryttyä rannan tuntumaan. Alueella on…
Kesä muuttaa kaupungin palveluiden aukioloaikoja
Porin kaupungin palvelut palvelevat myös kesällä. Osa kaupungin palveluista siirtyy kesän ajaksi poikkeaviin aukioloaikoihin, jotka on hyvä tarkistaa etukäteen. Lisäksi…
Kuukausipysäköinnin maksaminen on jatkossa entistä joustavampaa
Porin kaupunki ottaa käyttöön uuden tavan hankkia keskustan pitkäaikaiseen vyöhykepysäköintiin oikeuttavia kuukausipysäköintilupia. Jatkossa pysäköintilupia voi ostaa helposti suoraan EasyParkin mobiilisovelluksesta.…
Gallen-Kallelan kadusta entistäkin viihtyisämpi SuomiAreenan kohtaamispaikka
SuomiAreena ja Satakunnan Osuuskauppa kehittävät pitkäaikaista yhteistyötään tänä vuonna tarjotakseen SuomiAreenan tapahtumakävijöille entistäkin viihtyisämpää kaupunkitilaa Gallen-Kallelan kesäkävelykadulla.
Katujen uudelleenpäällystyksiä jatketaan tällä viikolla
Porin kaupungin ylläpitämiä katuja asfaltoidaan tällä viikolla muun muassa Preiviikissä ja keskustan alueella. Kaikki kohteet tehdään päivätöinä, ja niissä on…
Pulikointia, kukkia ja karhuvaloja – osallistuvan budjetoinnin äänestystulos on selvillä
Porilaiset saivat päättää, mitkä heidän ideoimistaan ehdotuksista kaupunki toteuttaa 60 000 eurolla. Miltei 3400 porilaista käytti äänioikeuttaan Rakkaudella porilaisille -osallistuvassa…
Kesäliikuttajat kannustavat tänäkin kesänä kaikenikäisiä porilaisia liikkumaan
Kesäliikuttajat ilahduttavat kesäistä Poria, kun kaupunki tarjoaa erilaisia liikunta-aktiviteetteja osaksi kaupunkilaisten arkea. Monipuoliset liikuntamahdollisuudet ovat suunnattu kaikenikäisille liikkujille. Porin kaupunki…
Katujen uudelleenpäällystykset jatkuvat ensi viikolla
Porin kaupungin ylläpitämiä katuja asfaltoidaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla muun muassa Isosannassa, keskustan alueella ja Ulasoorissa. Osa ensi viikon kohteista tehdään…
Kesäkävelykatu avautuu kokonaisuudessaan ensi viikolla – huomioi muutokset liikennejärjestelyissä
Jo perinteeksi muodostunut Porin keskustan kesäkävelykatu saadaan ensi viikolla käyttöön kokonaan, kun myös Antinkadun osuuden rakentaminen alkaa. Antinkatu suljetaan liikenteeltä…
Maauimalan kesäkausi käynnistyy ensi viikolla – keskustan uimahalli sulkee ovensa kesäksi
Porin kesään kiinteästi kuuluva maauimala avaa kesäkautensa maanantaina 1. kesäkuuta, ja maauimalan ohjatut liikuntaryhmät käynnistyvät kesäkuun toisella viikolla. Keskustan uimahalli…