Uutisarkisto

Vakuutusyhtiöltä 100 000 euron lahjoitus maakunnan tulvasuojeluun – ”Tuhojen korjaamisen sijaan on keskityttävä varautumiseen”
LähiTapiola Länsi-Suomen lahjoitus mahdollistaa konkreettisia tulvasuojelun lisätoimenpiteitä Porissa jo vuonna 2025. Vakuutusyhtiön toimitusjohtaja korostaa varautumisen merkitystä ja muistuttaa, että sään…

Lammen lenkin huoltotyöt valmistuvat tiistaihin mennessä – alueella ulkoilevien on noudatettava varovaisuutta
Porin metsän niin sanotun lammen lenkin huoltotyöt valmistuvat maanantai-illan aikana ja lenkkiä pääsee jälleen hiihtämään huomisesta alkaen. Säilölumikasassa jäljellä oleva…

Porin metsän hiihtokausi on käynnistynyt
Säilölumen levittäminen on edennyt sateisista keleistä huolimatta, ja Porin metsän ensimmäinen hiihtoreitti on otettu käyttöön tänään aamupäivällä. Noin kilometrin pituiselle…

Porin Pelipäivässä pelataan sekä tuttuja että uunituoreita pelejä
Lauantaina 9. marraskuuta kello 15–21 Porin keskustan nuorisotalolla vietettävä Porin Pelipäivä on Porin monipuolisin ja maksuton pelitapahtuma. Tapahtuma ja sen…

Kuusi kaupunkia vetoaa ministeriöihin: Sote-erät eivät kuulu kuntien uuteen valtionosuusjärjestelmään
Nykyiseen valtionosuusjärjestelmään hyvinvointialueuudistuksen myötä syntyneet sote-siirtoerät eivät kuulu uuteen kuntien valtionosuusjärjestelmään. Jotta valtionosuusjärjestelmä vastaisi hallitusohjelman mukaisesti kuntien uutta roolia, ei…

Uuden SuomiAreena-yhtiön toimitusjohtajaksi Antti Lehtinen
MTV Oy ja Porin kaupunki perustivat SuomiAreena Oy:n kesän lopulla luomaan Suomen suurimman yhteiskunnallisen festivaalin tulevaisuutta. Nyt yhtiön hallitus on…

Elokuu on Porissa Pride-kuukausi!
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja ihmisoikeuksia edistävä rauhanomainen mielenilmaus Pori Pride järjestetään tänä lauantaina 10. elokuuta. Pride-kulkueen ja torijuhlan lisäksi…

Muutokset Vaasantien ja Pohjoisväylän risteysalueen liikennejärjestelyissä astuvat voimaan
Pohjois-Porissa sijaitsevan Vaasantien ja Pohjoisväylän liittymäalueelle kaavaillut liikennejärjestelyiden muutokset astuvat voimaan keskiviikkona 24. heinäkuuta. Alueen nopeusrajoitukset muutetaan nykyisistä 60 ja…

Visit Porin yksityismajoituksen verkkokauppa on avattu
Porin tapahtumakesän majoitustarjontaa perinteisesti täydentävän Visit Porin yksityismajoituksen verkkokauppa on nyt avattu. Kesän suurtapahtumien vieraat voivat valita kaupasta omien tarpeidensa…

Yksityismajoitukselle on ennätystarve tulevana kesänä
Visit Pori etsii tänäkin vuonna yksityiskoteja välitykseen kesän suurtapahtumien ajalle, jotta tapahtumien tekijät sekä vieraat saadaan majoitettua. Majoitusta välitetään jälleen…