Uutisarkisto

Hiihtokausi päättyi pääsiäisenä, Isomäen ladut tiiviissä käytössä kauden loppuun asti
Porissa päästiin nauttimaan menneenä talvena poikkeuksellisen pitkästä hiihtokaudesta. Säilölumesta tehty Isomäen latu avattiin hiihtäjille 17. marraskuuta ja latuja ylläpidettiin aina…

Pääsiäisen pyhät vaikuttavat kaupungin palveluiden aukioloaikoihin
Pääsiäisen pyhät aiheuttavat muutoksia Porin kaupungin palveluiden aukioloaikoihin. Valtaosa palveluista on kiinni pitkäperjantaina 7. huhtikuuta sekä 2. pääsiäispäivänä 10. huhtikuuta,…

Musan kentän yleissuunnitelman laatiminen käynnistynyt
Musan kentän alueesta on laadittu yleissuunnitelmaluonnos, jossa esitetään alueen kehittämisen maankäytöllisiä ja toiminnallisia ratkaisuja. Ratkaisuja etsitään alueen keskeisten toimintojen kehittämiseen,…

Matti Mattsson -uintikisat vaikuttavat keskustan uimahallin yleisövuoroihin tulevana lauantaina
Porin keskustan uimahallissa lauantaina 25. maaliskuuta järjestettävät Matti Mattsson -uinnit aiheuttavat muutoksia hallin yleisövuoroihin.

Liisantorin tekojään luistelukausi päätökseen
Kevät tekee tuloaan ja myös Liisantorin tekojään kylmälaitteet sammutettiin viime viikonloppuna. Sammutuksen jälkeen kenttä säilyy luistelukunnossa säästä riippuen vielä jonkin…

Karhuhallin lipunmyynti- ja kahviopalveluiden kilpailutus vuosille 2023-2026 käynnistynyt
Porin kaupungin uimalaitosten, urheilutalon ja Karhuhallin lipunmyynti- ja kahviopalvelut on jo vuosien ajan järjestetty ostopalvelusopimuksen puitteissa. Kyseessä olevat käyttöoikeussopimukset kilpailutetaan…

Luistelukausi päätökseen ensi viikolla
Urheilukeskuksen tekojääradalla ei ole enää ensi viikolla valvottuja yleisöluisteluvuoroja. Valvotut yleisöluisteluvuorot päättyvät tulevana sunnuntaina 5. maaliskuuta. Tekojääradan seuravuorot pyörivät vielä…

Musan kentän yleissuunnitelmasta järjestetään asukastilaisuus
Tilaisuus järjestetään Länsi-Porin koululla 8. maaliskuuta kello 17.30 alkaen. Paikalle toivotaan Musan alueen asukkaita ja kentän käyttäjiä.

Porissa otettu käyttöön uusi hiihtolatu- ja luistinratatietojärjestelmä
Porin kaupunki on ottanut käyttöön uuden hiihtolatujen ja luistinratojen olosuhdepalvelun, josta löytyy jatkossa tiedot muun muassa talviliikuntapaikkojen kunnosta, pituudesta, sijainnista…

Porin urheilukeskusta kehitetään pitkäjänteisesti - lisää pysäköintitilaa tulossa tänä vuonna
Isomäessä sijaitsevan Porin urheilukeskuksen alueella on tehty jo usean vuoden ajan monipuolisesti erilaisia perusparannuksia, joita on suunniteltu ja toteutettu Isomäen…