Uutisarkisto

IL1 kuva

Hyvinvointirahaa ehdotetaan 28 hankkeelle

Vuoden 2021 Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa haettiin 92 hankkeeseen, joista 28:lle ehdotetaan rahan myöntämistä. Luvassa on esimerkiksi uudenlaisia lajikokeiluja, retki- ja…
IL1 kuva

Varhaisiän taidetoiminnan vastaava suunnittelijaohjaaja Sanna Pajunen-Kyynäräinen

Minä Porissa -juttusarja esittelee Porin kaupungin eri toimialojen työntekijöiden työarkea ja tunnelmia. Juttusarjan tavoitteena on kertoa eri edustajien käsityksiä ja…
IL1 kuva

Talvinen sää kutsuu viikonloppuna ulkoilemaan

Viikonlopun sääennuste lupaa pakkasta ja lunta, joten kannattaa suunnata talvisten harrastusten pariin. Luistelukenttiä, hiihtolatuja ja pulkkamäkiä löytyy ympäri kaupunkia. 
IL1 kuva

Sähköinen retkeilyreittikartta on julkaistu

Porin kaupunki on julkaissut sähköisen retkeilyreittikartan, jossa on tällä hetkellä Ahlaisista Joutsijärvelle kulkeva pitkä reitti. Tarkoituksena on laajentaa karttaa myös…
IL1 kuva

Hyvinvointiraha tarjoaa jääurheilun riemua kaupunginosien koululaisille

Vuoden 2020 Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla toteutettava Porin Ässät ry:n tapahtuma järjestetään koulujen jääkentillä. Ensimmäisenä vuorossa ovat torstaina 21. tammikuuta Ahlainen…
IL1 kuva

Talven riemuja pulkkaillen, hiihtäen ja luistellen ympäri Poria 

Lunta on pyryttänyt reilusti koko alkuviikon ja pakkanen paukkuu, joten nyt viimeistään on aika kaivaa pulkat, luistimet ja sukset esiin.…
IL1 kuva

Lumisateiden ennustetaan jatkuvan – aurauskalusto valmiudessa

Leuto alkutalvi on muuttumassa talvisemmaksi, ja Poriin ennustetaan parin vuorokauden aikana satavan jopa kymmeniä senttejä lunta. Kaupungin aurauskalusto on huollettuna…
IL1 kuva

Itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuus Keski-Porissa on peruttu

Porin kaupungin itsenäisyyspäivän juhlatapahtuma Keski-Porissa on peruttu Lounais-Suomen aluehallintoviraston 2. joulukuuta julkistamien uusien koronarajoitusten johdosta.
IL1 kuva

Itsenäisyyspäivää juhlistetaan Porissa seppeleenlaskuilla

Porin kaupunki laskee itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta vakiintuneen käytännön mukaisesti seppeleet Keski-Porin, Ahlaisten, Lattomeren, Reposaaren, Noormarkun, Lassilan ja Lavian hautausmailla. Keski-Porin…
IL1 kuva

Porin työpajojen saneeraus valmis – palvelutarjonta lisääntyi aiemmasta

Porin veturitallien yli satavuotias kiinteistö on ollut vuodesta 2011 Porin työpajojen koti ja valtava saneeraustyömaa. Porin kuudennessa osassa sijaitseva ja…