Uutisarkisto

Koronanäyte sairaanhoitajalla

Satakunnan koronatilanne vakaa, Pohjois-Satakunta edelleen leviämisvaiheessa

Satakunnan tartuntatautien torjunnan työryhmä päivitti tilannearviotaan Satakunnan koronavirustilanteesta 10. joulukuuta. Satakunnassa on nyt todettu yhteensä 332 varmistettua Covid-19 -tapausta.
IL1 kuva

Työllisyyden kuntakokeilut lykkääntymässä maaliskuun alkuun

Työllisyyden kuntakokeilujen piti alkaa vuodenvaihteessa myös Satakunnassa, mutta nyt aloitus on siirtymässä maaliskuun 2021 alkuun. Lykkäämistä esittää eduskunnan työelämä- ja…
Kaupungintalo

Porin tulosennuste parantunut loppuvuotta kohden

Tammi-syyskuun tulosennuste osoitti vielä 19,6 miljoonan euron alijäämää. Porin kaupungin tammi-lokakuun talous- ja henkilöstöraportti osoittaa, että sivistystoimialan sekä elinvoima- ja…
Rokotteen antaminen

Influenssarokotteelle oma numerovalinta keskitetyssä ajanvarauksessa

Perusturvan keskitetyssä ajanvarauksessa on torstaina 12.11. otettu käyttöön oma numerovalinta influenssarokotteelle. Ajanvaraukseen soittaessa asiakas voi kuulemiensa ohjeiden mukaisesti valita valintanumeron…
Kolme henkilö pelaa tietokoneilla pelejä

Osallistu pelipäivään omalta kotisohvalta

Porin Pelipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 14. marraskuuta virtuaalisesti. Luvassa on muun muassa pelistriimejä, virtuaalisia pöytäpelejä ja pelivalmennusta. Tapahtuma on…
Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Pori etsii entisen Outokummun mökkialueelle uutta toimijaa

Porin kaupunki on lunastanut ulosottovirastolta Yyterin Herrainpäivillä sijaitsevan, entisen Outokummun lomakylän maanvuokrasopimuksen sekä alueella sijaitsevat rakennukset. Kaupunki omistaa jo alueen…
Talousarvio Pori Sans -fontilla

Pori panostaa tulevaisuuden elinvoimainvestointeihin sekä uusiin koulurakennuksiin

Porin kaupungin vuoden 2021 talousarvioehdotus on tulokseltaan noin 5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Syksyn 2020 aikana tuloarviot ovat parantuneet johtuen valtion…
Poris kaupunkitila kartta kuvatiedostona

Poris jalkautuu taas – tule keskustelemaan kaupunkitilasta ja kokeilemaan uusia elämyksellisiä reittejä

Porin päivän viikolla 23.–26. syyskuuta kannattaa suunnata keskustaan. Matkakeskuksen, kaupunkikeskustan ja Kirjurinluodon välillä kulkevat elämykselliset reitit aukeavat toiminnallisen ohjelman myötä…
lempipaikat porisans ahlainen

Ahlaisissa ihastuttavat historia ja luonto

Porin kaupunki kartoitti asukkaidensa lempipaikkoja jokaiselta kahdeksalta palvelualueelta. Ahlaisista listalle pääsi seitsemän upeaa kohdetta.
Majava narskuttaa

Majavanlastuja Luontotalo Arkissa

Luontotalo Arkissa aukesi Majavanlastuja - näyttely tänään tiistaina 8.9.2020. Näyttelyssä on esillä 40 valokuvaa kanadanmajavista ja niiden puuhasteluista vetisessä elinympäristössään.