Uutisarkisto

Färgbad-kuvakirjan kansi.

Värikylpy-seikkailusta oma kuvakirja vauvoille

Lastenkulttuurikeskus Kruunupää julkistaa ylpeänä värientäyteisen Färgbad-kuvakirjan vauvaperheille. Kirjan lorut ovat ruotsinkielisiä.
Vauva kuuntelee esinettä tunnelmavalaistuksessa.

Valtakunnallista Vauvan päivää vietetään taas perjantaina

Tiedossa on taidetutkimuksia äänellisiin ulottuvuuksiin ja musiikin iloja visuaalisin herkuin, kun lastenkulttuurikeskus Kruunupää ja Palmgren-konservatorio toteuttavat yhdessä soinnikkaan tapahtuman vauvaperheille.
Seinällä on elektronista taidetta ja lattialla tyynyjä, joille voi istua.

Kruunupään galleriassa pääsee nyt soittamaan metsään

Lastenkulttuurikeskus Kruunupään galleriaan avautuu 6.9. interaktiivinen elektronisen taiteen kiertonäyttely Käsityökoulu Robotista.
Vähärauman monitoimitalon taideteos

Vähärauman uuden koulun taideteoksissa näkyy lasten ilmaisu

Vähärauman koulun uudisrakennuksen taideteoksista vastanneet taiteilijat toteuttivat teokset useampivuotisena prosessina yhdessä 1.–6. luokkien oppilaiden ja opettajien kanssa. Lähtöajatuksena oli yhdessä…
Raumansilta kesällä

Kirjurinluodon Vetovoima-veistoksen valaistusmahdollisuutta selvitetään

Kirjurinluodon suositun Vetovoima-veistoksen valaistusmahdollisuuksia selvitetään valaistusalan asiantuntijan kanssa, kertoo Porin kaupungin julkisen taiteen suunnitteluryhmä. Veistos on ollut tovin valaisematta lamppujen…
vanha mies seisoo yleisön edessä kertomassa työstään Rosenlewin konepajalla

Kulttuuria iltapäivien iloksi

Tervetuloa viettämään kulttuurintäyteisiä hetkiä Porin museoihin! Ensi viikko johdattaa meidät ystävänpäivän kunniaksi ystävyyden ja rakkauden polulle. Viikonloppuna Museon ystävä tai…
Sisätila, kuvassa suuri kuva hevosesta ja viherkasveja.

Kruunupään näyttelykevät 

Kruunupään näyttelykevät on tehty eläimistä, juhlista ja lasten unelmista. Lastenkulttuurikeskuksen näyttelyt avautuvat helmikuun alussa omassa galleriassa, mutta teoksiin voi törmätä…
Teoskuvat Porin taidemuseon syksyn 2021 näyttelyistä

Porin taidemuseon uudet näyttelyt avautuvat 22.10.2021 klo 14

Porin taidemuseon syyskausi käynnistyy perjantaina 22.10., jolloin avautuu kaksi uutta näyttelyä aulan yhteydessä olevissa tiloissa: Tomaso De Lucan kolmikanavainen video- ja ääni-installaatio A Week’s Notice – Yhden viikon irtisanomisaika sekä Tutustu taiteilijaan: Juuso Leppälä. 
Reilu tulevaisuus -näyttelyn teoksia ja tekijöitä

Nuorten taidenäyttely herättelee reiluun tulevaisuuteen

Porin pääkirjastossa on auennut Reilu tulevaisuus -näyttely, joka nostaa esille Reilun kaupan teemoja. Näyttelyn työt ovat lukion maalausryhmän ja 8.-luokkien…
Kaksi lasta katsovat ikkunan edessä olevaa taideteosta, sisäkuva.

Kaikkea maan ja taivaan välillä -teos Piilitien päiväkotiin

Piilitien päiväkoti juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan ja sen kunniaksi toteutettiin päiväkotiin yhteistyössä lastenkulttuurikeskus Kruunupään kanssa julkinen teos.