Vähärauman monitoimitalon taideteos

Vähärauman uuden koulun taideteoksissa näkyy lasten ilmaisu

Vähärauman koulun uudisrakennuksen taideteoksista vastanneet taiteilijat toteuttivat teokset useampivuotisena prosessina yhdessä 1.–6. luokkien oppilaiden ja opettajien kanssa. Lähtöajatuksena oli yhdessä tekeminen, osallisuus, mosaiikki ja puu.

Vähärauman monitoimitalon taideteos

Teosten suunnittelu alkoi syksyllä 2020 ja teokset valmistuivat syksyyn 2022. Niiden tekijöinä ovat lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä työskentelevät kuvataiteilijat Kirsi Jaakkola, Annina Jansson ja kuvanveistäjä Veijo Setälä. Koulun erityinen toive oli saada teokset myös Vähäraumalla aiemmin opettaneilta taitelijoilta Raija ja Kari Kuismalta

Kuuntelukävelystä valmiisiin teoksiin 

Vähärauman oppilaiden kanssa projekti alkoi purevassa pakkasessa Vähärauman koulun tyhjältä tontilta. Taiteilijat ja luokat tutustuivat tonttiin ja toisiinsa ja virittäytyivät taidetyöskentelyyn kuuntelukävelyillä.  

– Valmiit teokset tuovat esiin lasten oman ilmaisun. Jokaisessa teoskokonaisuudessa oppilaiden ja taiteilijoiden yhdessä työskentely näkyy myös teosten lopputuloksessa, kertoo taideprojektia koordinoinut johtaja Päivi Setälä lastenkulttuurikeskus Kruunupäästä.  

Annina Janssonin tekstiiliteoksessa lapsille tärkeät asiat näkyvät ryijyvaakunoissa. Kirsi Jaakkolan teoksessa lasten lyijykynäpiirustukset laserleikattiin koivuvaneriin ja ne muotoavat koulutilaa omana metsänään. Veijo Setälän grafiikkaveistoksessa lasten ajatukset piirtyvät ihmishahmoksi. Raija ja Kari Kuisman teoksissa lasten piirtämistä kasviaiheista syntyi valokuvateoksia lattiaan ja lyijylasiteos ikkunaan.     

Laajalla yhteistyöllä 

Teosvalinnat ja niiden sijoittelu on tehty yhteistyössä lastenkulttuurikeskus Kruunupään, taiteilijoiden, käyttäjien, arkkitehdin, rakennuttajan ja rakentajan kanssa. Vähärauman koulun on suunnitellut Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy, rakennuttajana on Porin kaupunki ja rakentajana Astora-Rakennus Oy. 

– Yhteistyö taiteilijoiden kanssa oli mielenkiintoista ja sujui hienosti, iloitsee rakennuttajainsinööri Miika Pennanen Porin kaupungilta.

Vähärauman monitoimitalon taideteos
Taidetta Vähärauman monitoimitalon sisäseinillä


Vähärauman monitoimitalon taideteos