Uutisarkisto
Kaarisillan yhtenäiskoulun 9. luokalla altistumisia koronavirukselle
Porin Kaarisillan yhtenäiskoulun 9. luokan oppilas on sairastunut maanantai-iltana 23. marraskuuta koronavirukseen. Sairastunut oppilas on osallistunut tartuttavuusaikana opetukseen. Oppilas on…
Itätuulen koulussa koronavirustartunta – TUL:n iltapäiväkerhossa todettu altistuminen
Porin Itätuulen koulussa 2 B -luokan oppilas on sairastunut lauantaina 14. marraskuuta lieväoireiseen koronavirukseen. Kyseinen henkilö on osallistunut tartuttavuusaikana myös…
Influenssarokotteelle oma numerovalinta keskitetyssä ajanvarauksessa
Perusturvan keskitetyssä ajanvarauksessa on torstaina 12.11. otettu käyttöön oma numerovalinta influenssarokotteelle. Ajanvaraukseen soittaessa asiakas voi kuulemiensa ohjeiden mukaisesti valita valintanumeron…
Kirjastoissa tapahtuu marraskuussa
Marraskuu tuo tuttujen tapahtumien lisäksi mukaan myös joulutunnelmia. Marraskuussa vietetään myös valtakunnallista Peliviikkoa ja Pohjoismaista kirjallisuusviikkoa.
Pori Sinfoniettan yhdestä My name is James Bond -konsertista turvavälien takia kolme konserttia – vaihda vanha lippusi uuteen konserttiaikaan Visit Porissa
Vanhoja lippuja vaihdetaan uusiin kellonaikoihin Visit Porissa keskiviikosta 28.10. alkaen maanantaihin 9.11. asti.
Itä-Porin rauhallinen luonto ja viihtyisät alueet ihastuttavat
Porin kaupunki kartoitti asukkaidensa lempipaikkoja jokaiselta kahdeksalta palvelualueelta. Itä-Porista listalle pääsi 12 hienoa kohdetta.
Sampolan puistojen luonnossuunnitelmat nähtävillä – Äänestä suosikkiasi lokakuun aikana
Kouvonraitin ja Iskonraitin välissä keskeisellä paikalla Sampolan keskustan alueella sijaitsevat Ilminpuisto ja Sammonpuisto saavat tulevina vuosina uuden ilmeen. Asukkaat on…
Lastensuojelulaitos Pellavan ja perhekuntoutus Villapumpulin toiminta alkaa marraskuussa – nimet nimikilpailun satoa
Isosantaan rakenteilla oleva lastensuojelun ja perhekuntoutuksen toimitilat otetaan käyttöön marraskuussa. Toimitiloille haettiin nimeä nimikilpailun avulla ja raati valitsi hyvien ehdotusten…
Pori Sinfoniettan keväältä peruuntuneiden konserttien lippupalautus Ticketmasteriin 20.9. mennessä
Pori Sinfoniettan konserteille The Lord of The Rings Fantasy, Requiem c-molli, La Mer, Vappukonsertti: Tango del Ángel, Ella ja kaverit konsertissa sekä Palmgren-festivaali: Horisontti ei ole löytynyt tälle syksylle uutta…
Pori Sinfoniettan turvallisuusohjeet Promenadisalin konsertteihin
Tervetuloa konserttiin – turvallisesti. Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen pyydämme ottamaan huomioon muutamia turvallisuusohjeita.