Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskus

Itätuulen koulussa koronavirustartunta – TUL:n iltapäiväkerhossa todettu altistuminen

Porin Itätuulen koulussa 2 B -luokan oppilas on sairastunut lauantaina 14. marraskuuta lieväoireiseen koronavirukseen. Kyseinen henkilö on osallistunut tartuttavuusaikana myös TUL:in iltäpäiväkerhon toimintaan perjantaina 13. marraskuuta.

Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskus

Tartuttavuusaika lasketaan torstai-illasta 12. marraskuuta alkaen altistuneet asetetaan karanteeniin kymmeneksi päiväksi laskien altistumispäivästä. Karanteeni alkaa tänään illalla ja jatkuu 23. marraskuuta saakka. Koulu järjestää karanteeniin määrätyille oppilaille etäopetuksen huomisesta lukien. Altistuneita on luokalla 17 oppilasta sekä 2 henkilökuntaa. Iltapäiväkerhossa altistuneita on 25 oppilasta ja henkilökuntaa 3.

Asiasta on tiedotettu perheitä Wilma-viestillä maanantai-illalla 16. marraskuuta. Porin perusturvan tartuntatautiviranomaiset pyrkivät olemaan altistuneiden vanhempiin henkilökohtaisesti yhteydessä tämän illan tai huomisen aamun aikana.

Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos kuitenkin karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta. Kun karanteeniin määrätty on lapsi, toinen vanhemmista voi olla hänen kanssaan kotona ja tartuntatautipäiväraha korvaa tällöin ansionmenetykset, jos etätyö omalta työpaikalta ei onnistu.

Oireettomia ei ole syytä testata. Testauksen avulla ei voida lyhentää karanteeniaikaa.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-10 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.

Muiden koulun oppilaiden ja henkilökunnan osalta koulutyö jatkuu normaalisti. Koulualtistukseen harvoin liittyy tartuntoja lapsiin.

Altistuminen Porin uimahallissa lauantaina 14.marraskuuta mahdollista, joskin epätodennäköistä

Lauantaina 14. marraskuuta tartunnan saanut henkilö on myös käynyt Porin uimahallissa kello 15.30-17.30 välisenä aikana. Hänen kanssaan lähikontaktissa olleet on asetettu karanteeniin. Samaan aikaan uimahallissa asioineilla voi olla pieni riski altistumiseen pesu tai pukuhuonetiloissa. Uimahallissa lauantaina kyseisenä aikana olleita pyydetään matalalla kynnyksellä hakeutumaan koronatestiin, jos oireita ilmaantuu.

Lisätietoja testaamisesta sekä koronaviruksesta löytyy osoitteesta www.pori.fi/korona


Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskus