Uutisarkisto

Huutomerkki

Meri-Porin uimahallissa on voinut altistua koronalle viime lauantaina

Meri-Porin uimahallissa on voinut altistua koronavirukselle lauantaina 2.10. klo. 13-15.30 välisenä aikana.
Ryhmä eri viranomaisia

Ravintoloihin tehtiin yllätystarkastuksia Porissa ja Raumalla.

Satakunnan pelastuslaitos osallistui viikonloppuna Porin ja Rauman alueella moniviranomaisyhteistyönä toteutettuihin ravintolatarkastuksiin. Tarkastuksissa paljastui puutteita mm. alkusammutuskalustossa.
Opiskelu

Satakunnassa noudatetaan kansallista suositusta lasten testaamisesta – Oppilaitos- ja päiväkotialtistumisista viestiminen muuttuu

Kansalliset ohjeet lasten testaamisesta ja viranomaisten toiminnasta korona-altistumistilanteissa ovat muuttuneet. Satakunnassa on otettu käyttöön uudet ohjeet.
Senioreita ulkoilemassa

Ulkoiluystävien kouluttamisella pyritään edistämään ikäihmisten ulkoilua

Porin kaupunki on kouluttanut tänä vuonna ulkoiluystäviä ikäihmisille. Vapaaehtoisten koulutuksia on kevään ja syksyn aikana järjestetty jo kolme kurssia. Nyt…
Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Teknisen toimialan johtajan virkaan esitetään Olli-Pekka Kumpulaa

Porin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 4. lokakuuta esittää Olli-Pekka Kumpulaa teknisen toimialan johtajaksi ja hänen kieltäytymisensä varalle Markku Koppelomäkeä.
Nomadland, Walt Disney Studios

Kinokellarin syyskausi alkaa

Kinokellarin syyskausi Promenadikeskuksessa käynnistyy 6.10.
Kellahti

Hyvinvointiraha kutsuu Kellahdelle kylän historian pariin

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla järjestetään sunnuntaina 10. lokakuuta kello 11–16 kaikille avoin ja maksuton Tuu kattoo Kellahdel! -tapahtuma, joka avaa ovet…
Huutomerkki

Palvelutalo Jokihelmen ja Mainiokoti Luodon työntekijöillä todettu koronatartunta

Yksityisessä tehostetun palveluasumisen yksikössä Mainiokoti Luodossa A-puolella sekä Porin perusturvan Palvelutalo Jokihelmessä osasto Apilassa sekä A ja B puolella, on…
mäntyluodon satama ilmakuvassa

Kaupungin omistama Suisto Kiinteistöt Oy ostaa Mäntyluodon telakkakiinteistön ja vuokraa sen takaisin Enersense-konsernille

Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttajan Enersense International Oyj:n tytäryhtiö Enersense Works Oy on ostanut Pori Offshore Constructions Oy:n koko osakekannan 4. lokakuuta.
Porin taidekoulun Porin kaupunkiluontoa kuvaava seinämaalaus

Porin taidekoulun seinämaalaus tuo leikkisyyttä kaupunkikuvaan

Porin taidekoulun 13–15 -vuotiaat nuoret ovat toteuttaneet Pohjoispuiston ja Valtakadun kulmassa sijaitsevan kerrostalon sisäpihaan seinämaalauksen.