Uutisarkisto

Kaarisillan koulu

Kaarisillan yhtenäiskoulun 9. luokalla altistumisia koronavirukselle

Porin Kaarisillan yhtenäiskoulun 9. luokan oppilas on sairastunut maanantai-iltana 23. marraskuuta koronavirukseen. Sairastunut oppilas on osallistunut tartuttavuusaikana opetukseen. Oppilas on…
Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskus

Itätuulen koulussa koronavirustartunta – TUL:n iltapäiväkerhossa todettu altistuminen

Porin Itätuulen koulussa 2 B -luokan oppilas on sairastunut lauantaina 14. marraskuuta lieväoireiseen koronavirukseen. Kyseinen henkilö on osallistunut tartuttavuusaikana myös…
Rokotteen antaminen

Influenssarokotteelle oma numerovalinta keskitetyssä ajanvarauksessa

Perusturvan keskitetyssä ajanvarauksessa on torstaina 12.11. otettu käyttöön oma numerovalinta influenssarokotteelle. Ajanvaraukseen soittaessa asiakas voi kuulemiensa ohjeiden mukaisesti valita valintanumeron…
Kirjan sivuista taiteltu siili

Kirjastoissa tapahtuu marraskuussa

Marraskuu tuo tuttujen tapahtumien lisäksi mukaan myös joulutunnelmia. Marraskuussa vietetään myös valtakunnallista Peliviikkoa ja Pohjoismaista kirjallisuusviikkoa.
My name is James Bond -konsertissa Promenadisalissa Pori Sinfonietta, Diandra ja Antti Rissanen marraskuussa 2019.

Pori Sinfoniettan yhdestä My name is James Bond -konsertista turvavälien takia kolme konserttia – vaihda vanha lippusi uuteen konserttiaikaan Visit Porissa 

Vanhoja lippuja vaihdetaan uusiin kellonaikoihin Visit Porissa keskiviikosta 28.10. alkaen maanantaihin 9.11. asti.
Lempipaikat-kuva porisans-fontila itä-porista

Itä-Porin rauhallinen luonto ja viihtyisät alueet ihastuttavat

Porin kaupunki kartoitti asukkaidensa lempipaikkoja jokaiselta kahdeksalta palvelualueelta. Itä-Porista listalle pääsi 12 hienoa kohdetta.
Sampolan puistojen karttakuva

Sampolan puistojen luonnossuunnitelmat nähtävillä – Äänestä suosikkiasi lokakuun aikana

Kouvonraitin ja Iskonraitin välissä keskeisellä paikalla Sampolan keskustan alueella sijaitsevat Ilminpuisto ja Sammonpuisto saavat tulevina vuosina uuden ilmeen. Asukkaat on…
Isosannan lastensuojelun ja perhekuntouksen toimitilojen havaintokuva

Lastensuojelulaitos Pellavan ja perhekuntoutus Villapumpulin toiminta alkaa marraskuussa – nimet nimikilpailun satoa

Isosantaan rakenteilla oleva lastensuojelun ja perhekuntoutuksen toimitilat otetaan käyttöön marraskuussa. Toimitiloille haettiin nimeä nimikilpailun avulla ja raati valitsi hyvien ehdotusten…
Yleiskuva Pori Sinfoniettan konsertista Promenadisalista vasemmalta takaparvelta kuvattuna.

Pori Sinfoniettan keväältä peruuntuneiden konserttien lippupalautus Ticketmasteriin 20.9. mennessä 

Pori Sinfoniettan konserteille The Lord of The Rings Fantasy, Requiem c-molli, La Mer, Vappukonsertti: Tango del Ángel, Ella ja kaverit konsertissa sekä Palmgren-festivaali: Horisontti ei ole löytynyt tälle syksylle uutta…
Graafinen kuvitus Pori Sinfoniettan turvallisuusohjeistukseen. Valkoiset kuvat oranssilla pohjalla. Liput. Kipeä ihminen. Käsienpesu. Käsidesi. Turvaväli. Kasvomaski.

Pori Sinfoniettan turvallisuusohjeet Promenadisalin konsertteihin

Tervetuloa konserttiin – turvallisesti. Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen pyydämme ottamaan huomioon muutamia turvallisuusohjeita.