Uutisarkisto

Porin kouluissa lautasilta roskiin ruokaa niukasti vähemmän kuin viime vuonna
Porin kaupunki otti osaa syyskuussa valtakunnalliseen Hävikkiviikkoon punnitsemalla oppilaiden lautasilta roskiin heittämän ruuan määrää. Tavoitteena oli, että roskiin heitettäisiin vähemmän…

Hävikkiviikko keskittyy ruokaan
Porin kouluissa on vietetty valtakunnallista Hävikkiviikkoa viikolla 37 eli 10.–16.9.2018. Jokavuotisen viikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin…

Purkukatselmuspilotointi alkaa Porin kaupungin kohteissa
Purkukatselmus on ennen purkutöiden aloitusta suoritettava menettely, jonka avulla suunnitellaan ja toteutetaan turvallinen ja tavoitteiden mukainen purkutyö. Purkukatselmusohjeella on tarkoitus…

Kompostoinnissa kompostorin hankintahinta hidasteena, ympäristöystävällisyys vauhdittajana
Ruokajätteestä 24 prosenttia kompostoidaan Enäjärven ja Metsämaan alueella. Puutarhajätteen kompostointi on asuinalueilla selvästi yleisempää. Tärkeimmäksi syyksi kompostoinnille alueen asukkaat mainitsevat…

Länsi-Porin koululla tutkitaan ruokahävikkiä
Punavalkoisessa näytössä ruokalan biojäteastian vieressä välähtää ensin luku 50 grammaa ja sen jälkeen näyttöön ilmestyy teksti 2,1 kg. Länsi-Porin koulun…

Rakennusosat kiertoon – Global Recycling Day 18.3.2018
Kierrätyksen teemapäivänä porilaisia muistutetaan rakentamisen kiertotaloudesta ja Varaosapankin rakennusosatarjonnasta.

Taas tullaan kyttäämään
Vuosittain keväällä tarkastellaan tietyn asuinalueen pihojen siisteyttä ja luvatonta rakentamista. Tänä vuonna kevätkierros suuntautuu Vähäraumalle ja Musaan 3.–6.4. Tarkoituksena ei…

Jätteiden lajittelu tulee valtaosalla selkärangasta
Porilaisten kerrostalojen asukkaille järjestettiin tehostettua jäteneuvontaa osana opinnäytetyötä syksyllä 2017. Tuloksena sekajätteen määrä väheni, ja jätteiden lajittelu tehostui 10–25 prosenttia…