Uutisarkisto

IL1 kuva

Porin kaupunki huomioi pesäpallomestareita lahjoittamalla tukea junioritoimintaan

Porin kaupunki lahjoittaa 5000 euroa Lasten ja nuorten harrastusrahastoon. Lahjoitus on kohdennettu Pesäkarhujen junioreille ja tukea myönnetään erillisestä hakemuksesta harrastusmaksuihin…
IL1 kuva

Ulvilan ja Noormarkun osastoilla jatkotartuntoja koronalle

Tiedotimme eilen yhdestä koronatartunnasta Ulvilan vuodeosastolta kotiutuneella potilaalla ja kahdesta koronapositiivisesta Noormarkun kotiin kuntoutusyksikössä.
IL1 kuva

Hyvinvointiraha kutsuu kunnostustalkoisiin ja tapahtumalliseen ulkoilupäivään

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla järjestetään maksuton mukava kaksipäiväinen perheille suunnattu tapahtuma, jonka yhteydessä parannetaan Saaren ulkoilupuiston siisteyttä, käytettävyyttä ja turvallisuutta. Lähde…
IL1 kuva

Zombie-valot lisäävät turvallisuutta Porin keskustassa

Vilkas Yrjönkadun ja Itsenäisyydenkadun risteys on Suomessa ensimmäisiä, jossa on otettu käyttöön niin kutsutut zombie-valot eli maahan heijastuvat punaiset valot.…
IL1 kuva

Ehdota uutta pysäkkiä kirjastoautolle ensi vuodeksi

Kirjastoauto Ursulan ensi vuoden reitit ovat suunnittelupöydällä. Jos tiedät hyvän paikan, jossa Ursulan kannattaisi poiketa, niin anna vinkkiä kirjastolle.
IL1 kuva

Isomäen ja Riihikedon asemakaavan muutosehdotukset nähtävänä

Urheilukeskuksen alueen asemakaavan muutos on nähtävänä 26. marraskuuta asti ja Riihikedon asemakaavan muutos 10. marraskuuta asti.
IL1 kuva

Kaupungin lähettämät myyntilaskut voi jatkossa vastaanottaa OmaPosti-palveluun

1. marraskuuta alkaen Porin kaupungin henkilöasiakkailla on mahdollisuus vastaanottaa kaupungin lähettämät myyntilaskut OmaPosti-palveluun.
IL1 kuva

Porin perusturvan sairaalapalveluiden maskisuositus, vierailukäytännöt ja vierailuajat

THL on julkaissut uuden maskisuosituksen 30.9.2021. Satakunnassa ATTR suosittelee kuitenkin edelleen laajaa maskinkäyttöä epidemiologiseen tilanteeseen perustuen.
IL1 kuva

Porin perusturvan Noormarkun osastolla kaksi koronapositiivista potilasta

Noormarkun osastolla on ollut altistumisia koronalle kotiin kuntouttamisyksikössä, ensimmäinen altistumispäivä on lauantai 23.10.
IL1 kuva

Ulvilan terveysaseman vuodeosastolla on ollut koronapositiivinen potilas maanantaina

Porin perusturvassa on tänään todettu koronainfektio aiemmin Ulvilan terveysaseman vuodeosastolla hoidossa olleella potilaalla.