Uutisarkisto

IL1 kuva

Pohjois-Porin monitoimitalon urakkasopimukset allekirjoitettiin – rakentaminen alkaa marraskuussa 2021

Porin kaupunki on allekirjoittanut urakkasopimukset Pohjois-Porin monitoimitalon rakentamisesta. Hankkeen rakennusurakoitsijaksi on valittu Skanska Talonrakennus Oy. Rakennuksen kustannusarvio on noin 23,2…
IL1 kuva

Koronatilanne Noormarkun vuodeosastolla ja kotiin kuntoutusyksikössä yhä haasteellinen – Ulvilan vuodeosastolla tilanne rauhoittumassa

Tiedotimme viime viikolla koronatartunnoista Ulvilan vuodeosastolla ja Noormarkun vuodeosastolla ja kotiin kuntoutusyksikössä. Yhteistyössä Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa kummassakin yksikössä käynnistettiin välittömästi…
IL1 kuva

Viikolla 44 Porin perusturvan alueella on voinut altistua seuraavissa paikoissa:

IL1 kuva

3. koronarokotukset Porin perusturvan alueella – nuorisotalo otetaan jälleen käyttöön

THL suosittelee lääketieteellisille riskiryhmille kolmatta koronarokoteannosta kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen.
IL1 kuva

Pori Sinfoniettan puhallinkvintetin Kekrikonsertti lauantaina Porin raatihuoneella

Puhallinkvintetti soittaa kamarimusiikkia säveltäjiltä Haydn, Milhaud, Farkas ja Strauss. Konsertti alkaa raatihuoneella lauantaina kello 14.
IL1 kuva

Kirjasto mukana Porin Pelipäivässä

Porin Pelipäivää vietetään tänä vuonna sekä virtuaalisena että livetapahtumana keskustan nuorisotalolla. Kirjasto on mukana molemmissa!
IL1 kuva

Museon ystävien valokuvauskilpailu on ratkennut

Satakunnan Museon ystävät -yhdistys järjesti kesällä 2021 valokuvauskilpailun.
IL1 kuva

Harmaalinnan alueen kujannepuita harvennetaan keväällä 2022

Harmaalinnan kujannepuiden istutukset tehtiin 1980-luvulla sen ajan hengessä vehreyttämään asuinaluetta ja luomaan ryhdikkäitä puukujanteita. Vuosikymmenten aikana tonteilla sekä puistoissa kasvaneet…
IL1 kuva

Vaikuta Satakunnan joukkoliikenteen kehittämiseen - SataMaa-hanke kerää palautetta ja kehitystoiveita

Miten Satakunnan nykyiset joukkoliikenneyhteydet toimivat? Mikä kerää kiitosta, mistä löytyy parannettavaa? SataMaa-hankkeen joukkoliikennekysely on avoinna 21. marraskuuta asti, ja vastauksia…
IL1 kuva

Tuuks syämää -kyselyn kautta lukiolaisilla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa ruokahävikkiin – ja voittaa palkintoja

Porin kaupungin käyttöön ottaman kyselyn tarkoituksena on ehkäistä ruokahävikkiä saamalla tieto lukioiden keittiöille siitä, kuinka moni lukion oppilaista ja henkilökunnasta…