Uutisarkisto

Satakunnan koronavirusepidemian tilanne ja suositukset 26.11.
Koko Satakunta on siirtynyt koronaviruksen kiihtymisvaiheeseen. Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on antanut 26.11. uusia alueellisia suosituksia. Suositusten tiivistelmä on…

Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan Porin yksikön palvelualalla on todettu Covid-19 tartunta
Tartuttavuusaika lasketaan 2 vuorokautta oireiden alusta ja hän on osallistunut opetukseen tartuttavuusaikana 23.11.2020.

Yyterin uusi kuntopolku valmiina ulkoilijoiden iloksi
Yyterin kuntopolun uudet kuntoportaat ovat valmistuneet, ja sen myötä kuntopolku on kokonaisuudessaan valmis käyttäjiä varten. Myös Yyterin punaisen tuvan WC:t ja grillipaikka ovat auenneet ulkoilijoille.

Meri-Pori on kuin yhtä suurta lempipaikkaa
Porin kaupunki kartoitti asukkaidensa lempipaikkoja jokaiselta kahdeksalta palvelualueelta. Upeasta Meri-Porista listalle äänestettiin 29 kokemisen arvoista kohdetta.

Perusturvalautakunta päätti vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun palvelusetelin käyttöönotosta
Perusturvalautakunta päätti torstain 26.11. kokouksessaan laajentaa Porin perusturvan vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun muotoja ottamalla käyttöön henkilökohtaisen avun palvelusetelin.

Rakennustutkija Liisa Nummelin sai Satakunnan taidepalkinnon
Keskiviikkona 25. marraskuuta Satakunnan taidetoimikunta palkitsi Porin kaupungin rakennustutkija Liisa Nummelinin hänen pitkästä urastaan rakennustaiteen suojelijana. Nummelin on huomionosoituksesta suuresti…

Tekojäärata aukeaa – maksuttomat yleisöluistelut perjantaina
Porin tekojäärata on saatu jäädytettyä haastavista sääolosuhteista huolimatta. Tekojäärata aukeaa perjantaina 27. marraskuuta maksuttomilla yleisövuoroilla.

Porin kaupunginhallitus käsittelee Pori Offshore Constructions Oy:n Mäntyluodon Offshore-telakan kiinteistöjen ostoa ensi maanantain kokouksessaan
Porin kaupunginhallituksen 2.11.2020 tekemän päätöksen nojalla on kuluneiden viikkojen aikana käyty neuvottelut Mäntyluodon Offshore-telakan kiinteistöjen (2 kpl) myymisestä kokonaisuudessaan rakennuksineen…

Porin tulosennuste parantunut loppuvuotta kohden
Tammi-syyskuun tulosennuste osoitti vielä 19,6 miljoonan euron alijäämää. Porin kaupungin tammi-lokakuun talous- ja henkilöstöraportti osoittaa, että sivistystoimialan sekä elinvoima- ja…

Musiikkia Mozartin oopperoista Taikahuilu ja Così fan tutte Promenadisalissa perjantaina
Pori Sinfoniettan ja Sataoopperan Mozartin matkassa -oopperakonsertti esitetään Promenadisalissa 27.11. kello 19. Liput Ticketmasterista 28/22/8 €.