Uutisarkisto

Sivistyslautakunta esittää Porin kesäyliopiston lakkauttamista
Porin kaupungin sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Porin kesäyliopiston toiminta lakkautetaan 31. joulukuuta 2020.

Verotuloarviot ja valtion tukipaketti parantavat Porin tulosennustetta
Porin kaupungin tammi-heinäkuun tulosennuste osoitti 35,2 miljoonan euron alijäämää. Kasvaneet verotuloarviot ja valtion budjettiriihessä päätetty uusi tukipaketti ovat kuitenkin parantaneet…

Skatehalli aukeaa jälleen lokakuussa
Porin skatehalli avaa ovensa maaliskuussa alkaneen tauon jälkeen 1. lokakuuta klo 13.

KINOKELLARIN SYYSKAUSI ALKAA
Kinokellarin syyskausi Promenadikeskuksessa käynnistyy 30.9. Elokuvaesitykset ovat keskiviikkoiltapäivisin klo 16.00.

Selvin päin Satakunnassa- ja Satakulttuuria hankkeiden syyskuun uutiskirje
Syyskuiset terveiset Selvin päin Satakunnassa ja Satakulttuuria –hankkeilta. Koronasta huolimatta Selvin päin Satakunnassa ja Satakulttuuria -hankkeissa on ollut täysi tohina…

Karjarannan, Vähärauman ja Liinaharjan kaavaluonnoksia nähtävänä
Kaavaluonnokset ovat nähtävillä 30.10. asti mielipiteiden esittämistä varten.

Porin Veden Online-palvelu
Porin Vesi on ottanut käyttöön Suomen Vesitieto Oy:n uuden asiakastietojärjestelmän.

Porin ja Nakkilan kirjastoissa tapahtuu lokakuussa
Lokakuussa Porin ja Nakkilan kirjastoissa suunnistetaan satuihin, opetellaan tunnistamaan sieniä, keskustellaan kirjallisuudesta, tavataan hoivarobotti, opitaan digiasioista ja paljon muuta. Tervetuloa…

Tule meille töihin!
Haussa kaksi palotarkastajaa Porin toimialueelle. Jätä hakemus Kuntarekryssä viimeistään 12.10. klo 15:00. (HAKU ON PÄÄTTYNYT)

Ilmoittaudu Pimeä metsä -tapahtumaan
Lasten ja muiden luonnonystävien ”Pimeä metsä” -tapahtuma järjestetään Porin Ladun Susisuon toimintakeskuksessa perjantaina 2.10. Paikan päällä on lapsille tarkoitettu tehtäväpolku…