Uutisarkisto

IL1 kuva

Korttelifestarit 2020 järjestetään elokuussa – hae esiintyjäksi kaupunkifestareille 

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Korttelifestarit saavat jatkoa kesän viimeisenä lauantaina 29. elokuuta. 
Puhelin

Kaupungin vaihdepalvelussa laaja vika

Päivitys 16.6.: vika korjattu.
kesätaide taiteilija

Kesätaiteilijat tuovat piristystä Porin kesään

Kesätaiteilijat saapuvat jälleen ilahduttamaan porilaisia maanantaista 22. kesäkuuta alkaen. Katujen ja keskustan lisäksi taiteilijat yllättävät myös PoriLove-kampanjalla, johon voi ilmoittaa…
Juhannussalko

Porin kaupunki ei polta juhannuskokkoa – juhannuksena ilahduttaa kamarikonsertti

Porin kaupunki ei polta juhannuskokkoa Etelärannassa perjantaina 19. kesäkuuta. Näin pyritään välttämään suurten väkijoukkojen kokoontuminen vallitsevan koronatilanteen vuoksi.
Helmitaulu Itätuulen koulussa

Kaupunginvaltuusto päätti palveluverkkouudistuksen uudelleenjärjestelyistä

Porin kaupunginvaltuusto käsitteli palveluverkkouudistusta kokouksessaan 15. kesäkuuta.
Kävelykatu

Keskustan katutiloja kehitetään – vastaa kyselyyn liikennejärjestelyjen nykytilasta 

Porin keskustaa kehitetään ja sen osana laaditaan liikenneverkkoselvitystä. Asukkailta ja keskustassa asioivilta kaivataan nyt näkemystä keskustan liikennejärjestelyistä, katutiloista ja erityispaikoista.…
Maauimala keväällä

Maauimala aukeaa – polskimaan kannattaa lähteä maltilla 

Porin maauimala avataan maanantaina 15. kesäkuuta. Maauimalassa on voimassa yleiset ohjeistukset turvaetäisyyksistä ja hygieniasta, joten avaaminen tapahtuu rajoituksia noudattaen. Rajoituksia…
Kuvassa puhelin, missä auki Porin perusturvan etäpalvelu

Yhteys sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin vaivattomasti Etäpalvelun avulla

Perusturva palvelut monipuolistuvat uuden Etäpalvelun käyttöönoton myötä maanantaina 15.6. Etäpalvelussa kuntalainen saa vaivattomasti yhteyden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin chat- ja…
Porttaalitunneli

Porttaaliin etsitään valotaideteoksen toteuttajaa – portfoliohaku käynnissä

Porin kaupunki etsii avoimella portfoliohaulla taiteilijaa tai taidetyöryhmää ideoimaan ja toteuttamaan uutta valotaideteosta Porin Porttaalitunneliin. Tuleva teos sijoittuu osaksi kaupungin…
Porttaalitunneli

Porttaaliin etsitään valotaideteoksen toteuttajaa – portfoliohaku käynnissä

Porin kaupunki etsii avoimella portfoliohaulla taiteilijaa tai taidetyöryhmää ideoimaan ja toteuttamaan uutta valotaideteosta Porin Porttaalitunneliin. Tuleva teos sijoittuu osaksi kaupungin…