Uutisarkisto

Kaupunginhallitus

Pori keventää laskujen eräpäivien siirtoja – myös järjestöyhteistyöhön luvassa helpotuksia

Vallitsevalla koronatilanteella ja sen vuoksi päätetyillä toimenpiteillä ja rajoituksilla tulee mahdollisesti olemaan hetkellistä heikentävää vaikutusta Porin kaupungin palveluita käyttävien henkilöiden…
Kartta ja ajo-ohje koronaviruksen drive-in näyttöönottopisteelle

Koronaterveysasemalle on avattu drive-in näytteenottopiste – tutustu ajo-ohjeisiin

Porin koronaterveysaseman drive-in-näytteenottopiste otettiin käyttöön 30.3.2020. Asiakkaat tulevat näytteenottoon koronaneuvontapuhelimessa tehdyn riskiarvion perusteella, ennalta sovittuna aikana.
Päiväkotilaiset välitunnilla

Sivistystoimialan asiakasmaksuihin ja käytäntöihin muutoksia koronaepidemian vuoksi

Muutoksia maksukäytäntöihin sekä mahdollisiin hyvityksiin on laadittu kaupungin varhaiskasvatuksen, opetuksen, liikunnan- ja nuorison sekä kulttuurialan yksiköiden osalta.
Ikiliikkuja päivyri

Innostu Ikiliikkujaksi – kuntopäivyri tukemaan omatoimista liikkumista

Porilaisille tarjotaan tänä keväänä erilainen mahdollisuus osallistua kevään kuntokampanjaan. Tavallinen kuntokampanja kuntovihkoineen on tauolla.
Sohvatarinat lastenkirjat

Somekampanja #sohvatarinat houkuttelee kirjan ääreen

Kirjasto on laittanut käyntiin #sohvatarinat-somekampanjan, jota voi hyödyntää myös etäopetuksessa oppilaiden kanssa.
Opettaja tekee etäopetusta luokassa

Oppilaiden huoltajille on koottu tietopaketti etäopetuksesta

Suurin osa porilaisista oppilaista on opiskellut 18.3. alkaen etäopetuksessa koronavirusepidemian vuoksi. Etäopetus on lähtenyt hienosti käyntiin, ja koulut ja opettajat…
SuomiAreenan Purje-lava

SuomiAreenaa ei järjestetä koronavirusepidemian takia

MTV ja Porin kaupunki peruuttavat ensi kesän SuomiAreena-tapahtuman koronavirusepidemian takia. Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena olisi järjestetty Porissa 13.–17.7.2020.
Verensokerin mittaaminen

Yli 70-vuotiaille hoitotarvikejakelun asiakkaille tarjolla hoitotarvikkeiden kotiinkuljetusta

Porin perusturva tarjoaa koronavirusepidemian aikana yli 70-vuotiaille ja riskiryhmään kuuluville hoitotarvikejakelun asiakkailleen mahdollisuutta saada hoitosuunnitelmansa mukaiset tarvikkeet kotiinkuljetettuina. Hoitotarvikkeita voivat…
Perusturvan työntekijöitä keskustelemassa

Henkilöstön tehtävien uudelleenjärjestely etenee suunnitellusti

Porin kaupunki on järjestänyt toimipisteiden sulkemisen johdosta vapautuvalle henkilöstölle uusia työtehtäviä eri puolilla organisaatiota. Tällä hetkellä noin 120 henkilöä on…
Earth Hour

Porin kaupunki osallistuu jälleen Earth Hour -tempaukseen

Earth Houria vietetään jälleen 28. maaliskuuta. Porin kaupunki osallistuu tempaukseen myös tänä vuonna ja jokainen porilainen voi kantaa oman kortensa…