Uutisarkisto

Uima-altaassa uimareita katsomassa isolta näytöltä vesijumppaa

Liikuntapalveluiden ohjatut ryhmät alkavat Porin uimahalleissa 2. helmikuuta – uutuutena ohjattu virtuaalivesijumppa

Porin uimahalleissa ohjattujen vesijumppien kausi käynnistyy keskiviikkona 2. helmikuuta. Uutuutena uimareille on tarjolla ohjattuja virtuaalivesijumppia. Uimahallien jumppamaksuihin on myös tulossa…
kuvassa talvinen sairaala

Porin perusturvan hoitotarvikejakelu palvelee maanantaina ja tiistaina vain puhelimitse

Ilmakuva Yyterin hiekkarannasta kesällä 2021

Porissa ja Yyterissä ennätysvilkasta 2021

Matkailuvuosi oli niin Porissa kuin sen ykköskohteessa Yyterissä vuonna 2021 huippuhyvä. Jatkossa etenkin Yyterin kasvua tulee hakea kesäsesongin ulkopuolelta ja…
Keskustan uimahalli ulkoa kuvattuna

Pori avaa uimahallinsa sekä kuntosalinsa tiistaina 18. tammikuuta – uudet rajoitukset voimassa 28. tammikuuta saakka

Lounais-Suomen AVI:n 14. tammikuuta tekemällä päätöksellä kielletään edelleen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sekä sisä- että ulkotiloissa. Päätöksen myötä tilojen sulkemista…
Kaupungintalon pääovi

Porin organisaatiotoimikunta aloittaa toimintansa – tarkastelussa johtamisjärjestelmä ja hyvinvointialueen vaikutus toimialarakenteeseen

Porin kaupunginhallituksen loppuvuodesta 2021 asettama organisaatiotoimikunta on aloittanut toimintansa. Toimikunnan jäseninä ovat kaupunginhallituksen lisäksi ne valtuustoryhmien puheenjohtajat (Kristillisdemokraatit ja Suomen…
kuvassa sote-keskus Cottonin julkisivu

Suositut pop up -koronarokotustilaisuudet jatkuvat 9.1. Porissa

Sote-keskus Cottonissa, Itä-Porin lähipalvelukeskuksessa ja Porin nuorisotalolla annetaan koronavirusrokotteiden 1.-3. annoksia pop up -tyylisesti sunnuntaina 9.1.2022 kello 10-16.
Citiliikenteen bussi

Liikennejärjestelyt muuttuvat Yrjönkadulla ja Nortamonkadulla tammikuun ajaksi

Maanantaina 3. tammikuuta alkavat Pori Energia Sähköverkot Oy:n sähkönjakeluverkon saneeraus vaikuttaa Porin keskustan liikennejärjestelyihin Yrjönkadulla ja Nortamonkadulla noin kolmen viikon…
Kansalaisopiston ulkoseinä ja sisäänkäynti

Kansalaisopiston koulutusopas on ilmestynyt – tarjolla monipuolisia uutuuksia

Porin seudun kansalaisopiston Sinä Osaat! -koulutusoppaan voi noutaa 27. joulukuuta alkaen kirjastoista Porissa ja Ulvilassa sekä Porin nuorisotalolta, Satakunnan Museon…
Uimahalli ulkoa kuvattuna

Keskustan uimahallin kassalta mahdollisuus käyttää umpeutuvia liikuntaetuisuuksia

Huomisesta tiistaista 28. joulukuuta alkaen keskustan uimahallin kassapalvelut palvelevat rajoitetusti sarjarannekkeiden ostoa varten. Kassapalvelut ovat auki tiistaina, keskiviikkona ja torstaina…
Poris pohjoiskauppatorilla joulukuussa 2021

Poriksessa kaupunkilaiset tarkastelivat torisuunnitelmia ja pohtivat strategiaa

Kauppatorin laidalle avattiin 9.–12.12. ajaksi Poris, jossa kerättiin kaupunkilaisten näkemyksiä kauppatorin yleissuunnitelman eri luonnosvaihtoehdoista ja kaupungin tulevaisuuden suunnasta Pori 2030…