Uutisarkisto

IL1 kuva

Pihlava, Väinölä ja Sampola valittiin mukaan valtakunnalliseen lähiöohjelmaan

Suomen suurimpien kaupunkien lähiöiden kehittämistä jatketaan hallitusohjelman mukaisesti vuosina 2020-2022. Lähiöohjelmassa on mukana Itä-Porin lähiöhanke Kulttuuriviritin sekä Pihlavan lähiöhanke Viherpolku.
IL1 kuva

Perusturvan potilaslaskutus suljettuna

Perusturvan potilaslaskutus on suljettuna 13.-26.7.2020 välisenä aikana. Sulun aikana ei lähetetä potilaslaskuja eikä laskuttajiin saa yhteyttä puhelinaikana.
IL1 kuva

Pori Sinfonietta tiedottaa syyskauden ohjelmastaan elokuussa

Pori Sinfoniettan kevätkausi päättyi juhannuspäivänä Kesäkamari 2020 -sarjan päätöskonsertilla. Koronatilanteen takia syksyn ohjelmistosta kerrotaan tavallista myöhemmin.
IL1 kuva

Opiskelijaprojektina toteutettu 3D-pienoismalli puretusta porilaisrakennuksesta nähtävillä Satakunnan Museossa

Pala Porin keskustan katukuvan menneisyyttä palaa yleisön nähtäväksi Satakunnan Museoon: museon aulassa on syyskuun loppuun asti esillä 3D-tulosteena toteutettu yksityiskohtainen…
IL1 kuva

Kuntosalille pääsee kesälläkin

Noormarkun urheilutalon kuntosali on auki koko kesän.
IL1 kuva

Lasten kesäkeskiviikot ilahduttavat pitkin kesää!

Taidemuseon suositut Lasten kesäkeskiviikot tarjoavat kivaa tekemistä lapsille ja koko perheelle. Haluamme, että tapahtumiin osallistuminen on mahdollisimman turvallista. Pienen tehtäväpaketin…
IL1 kuva

Pori saa väriä pintaansa – kuvataideopiskelija aloittanut työharjoittelunsa

Kankaanpään taidekoulussa kuvataitelijaksi opiskeleva Linda Mäki aloitti kesäkuun alussa työharjoittelunsa Porin kaupungilla. Ensi syksynä opintojensa neljännen vuoden aloittava Mäki maalaa…
IL1 kuva

Tikkulassa suoritetaan viikonloppuna tasoristeystöitä

Tikkulassa sijaitsevalla Karjarannantiellä tehdään tulevana viikonloppuna 27.-28. kesäkuuta tasoristeystöitä, jotka vaikuttavat alueen liikenteeseen.
IL1 kuva

Lasten ja nuorten kesäruokailu alkanut sujuvasti – ruokailijoiden määrä kasvussa

Kesäkuussa käynnistynyt, 7-18-vuotiaille järjestettävä maksuton kesäruokailu on ollut suosittu myös kuluvana kesänä. Ruokailijoiden määrä on lisääntynyt jo ensimmäisen viikon jälkeen,…
IL1 kuva

Kesän opastetut kierrokset ja retket tutustuttavat Porin historiaan ja saaristoon

Visit Pori järjestää yhteistyössä Porin Opaskillan kanssa opastettuja kävelykierroksia kesän kuumimman sesongin aikaan. Kävelykierrosten lisäksi heinä-elokuussa pääsee vakiolähdöillä veneretkille majakkasaari…