Uutisarkisto

Vapaaehtoisia etsitään luistelukenttien jäädyttäjiksi
Porissa keskitetään ja uudelleenjärjestellään kunnossapidon resursseja. Muutosten johdosta vähäisellä käytöllä olevia luistelukenttiä ei jatkossa ylläpidetä kaupungin toimesta. Asukkailla on kuitenkin…

Poriin on avattu 5G-verkko
5G-verkko palvelee ensimmäisessä vaiheessa ydinkeskustan aluetta. Alue ulottuu Kokemäenjoen rannasta Helsingintielle sekä Kuudesosasta Itätullin ja Kuninkaanhaan alueille.

Perusturvan apuvälinelainaamo siirtyy Honkaluotoon perustettavaan maakunnalliseen apuvälinekeskukseen
Porin perusturvan apuvälinelainaamon toiminta siirtyy kevään 2020 aikana osaksi uutta, Honkaluotoon perustettavaa maakunnallista apuvälinekeskusta. Perusturvalautakunta päätti asiasta torstaina 19.12.

Taloudellista tukea vähävaraisille perheille lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Porin kaupungille 20 000 euron erityisavustuksen vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen. Porin kaupunki jakaa…

Joulunaika tuo muutoksia kaupungin palveluiden aukioloaikoihin
Joulunaika vaikuttaa Porin kaupungin eri toimipisteiden aukioloaikoihin. Alle on koottuna toimipisteiden poikkeavia aukioloaikoja vuodenvaihteen osalta.

Pori Sinfoniettan kevätkausi on täynnä upeita konsertteja – kantaesityksiä, festivaaliyhteistyötä ja luonnon voimaa
Pori Sinfoniettan kevätkauden 2020 ohjelmiston teemana on ilmasto ja luonto.

Virka-ajan ulkopuolinen hammaspäivystys osaksi Satasairaalan toimintaa
Virka-ajan ulkopuolinen hammaspäivystys siirtyy Porin perusturvalta osaksi Satasairaalan toimintaa 1.1.2020 alkaen. Muutoksen yhteydessä myös ajanvarausnumero päivystykseen muuttuu. Uusi ajanvarausnumero Satasairaalaan…

Joulunaika tuo muutoksia perusturvan toimipisteiden aukioloihin
Osa perusturvan toimipisteistä on suljettuna joulukuun lopussa. Sosiaali- ja terveyspalveluita saa kuitenkin laajasti perusturvan alueella.

Kirjastoauto ei kulje Nuutinpäivään asti
Kirjastoauto Ursula on teknisen vian takia poissa käytöstä 13.1.2020 asti eikä siihen asti aja aikataulun mukaisia reittejään.

Porin ekomaksujen laskutus viivästyy
Porin vuoden 2019 ekomaksulaskut lähtevät asiakkaille poikkeuksellisesti tämän vuoden lopulla ja ovat perillä asiakkailla pääsääntöisesti ensi vuoden alkupuolella, viikoilla 2…