Uutisarkisto

Siikarannan kallioilla ihmisiä ihailemassa merta

Sata ihmistä tutustuu Porin maisemiin ja kulttuuriympäristöön ensi viikolla

Ympäristöministeriö järjestää Porissa 27.-28. elokuuta valtakunnalliset kulttuurimaisemanhoidon neuvottelupäivät. Päivien aikana perehdytään maisemien ja kulttuuriympäristöjen hoidon kysymyksiin niin teorian kuin retkeilyn…
Dyyniretki Yyterissä

Vietä Suomen luonnon päivää Yyterissä

Elokuun viimeisenä lauantaina 31.8. juhlitaan Suomen luonnon päivää Yyterissä punaisen tuvan ympäristössä ja rannalla. Päivän aikana tehdään retkiä, joilla tutustutaan…
Itätuulen koulun eteisessä on sohvia ja nallepenkkejä

Itätuulessa opiskellaan modernisti – kurkkaa miltä uudessa monitoimikeskuksessa näyttää

Oppimis- ja liikuntakeskus Itätuuli otettiin käyttöön elokuun alkupuolella koulujen alettua. Uusi monitoimikeskus pitää sisällään kaksi koulua, kirjaston sekä yhteisötila Salongin.
Kaupunginhallituksen nuija

19 haki Nordmanin seuraajaksi Porin perusturvajohtajaksi

Porin perusturvajohtajan virkaan on hakenut 19 henkilöä. Hakuaika päättyi torstaina 22. elokuuta.
taikapuutarha

Lastentapahtuma: Taikapuutarha / Kulttuuritalo Annis / sunnuntai 25.8.

Nuoria hyppimässä narua

Nuori Pori Harrastaa -tapahtumaan pääsee lauantaina maksuttomalla bussikuljetuksella

Nuori Pori Harrastaa valtaa Karhuhallin lauantaina 24. elokuuta kello 14–18. Hyvä keino saapua paikalle Karhuhalliin on hypätä tapahtumaa varten järjestetyn…
Myötätuulen viestin luovutushetki

Porin kaupunki vastaanotti jälleen kehitysvammaisten Myötätuulen viestin

Satakunnan kehitysvammaiset toivat Porin kaupungintalolle Myötätuulen viestin tiistaina 20. elokuuta. Myötätuulen viesti on kunnille ja niiden päättäjille muistutus siitä, että…
Nuorisopassi

Nuorisopassin maksuttomat aktiviteetit laajenevat – uutuutena sarjakuva- ja kokkauskurssit

Tänä syksynä nuorisopassin tarjonta laajenee entisestään. Uutena tarjonnassa ovat kansalaisopiston maksuttomat sarjakuva- ja kokkauskurssit. Lisäksi kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille on lisätty…
Keskustan uimahalli

Maauimalan kesäkausi päätökseen – Keskustan uimahalli jälleen auki

Porin maauimalan kesäkausi päättyi sunnuntaina 18. elokuuta. Kuluneen kesän aikana maauimalassa polski yli 65 000 kävijää.
Linja-auto

Kauppatorilla pysäkkityöt jatkuvat alkuviikon ajan – laiturijärjestelyissä väliaikaisia muutoksia

Kauppatorin bussilaitureille asennetaan uusia digikatoksia vanhojen pysäkkikatosten tilalle. Purku- ja asennustyöt aloitettiin maanantaina 12. elokuuta Kauppatorin Antinkadun puoleisella bussipysäkkialueella. Viimeistelytyöt…