Uutisarkisto
Keväistä kukkaloistoa ympäri kaupunkia
Kauppatorin Satakielilavan näyttävä pärekori istutuksineen on varma merkki lähestyvästä pääsiäisestä ja keväästä. Kaupunginpuutarhalla kasvatetaan vuosittain noin 10 000 kukkaa.
Isojoenrannantie suljetaan katutöiden ajaksi
Isojoenrannantie suljetaan läpiajoliikenteeltä keskiviikkoaamuna 24. huhtikuuta. Jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät kulkemaan normaalireittejä työmaan ohi.
Vietä pääsiäinen ilman ruohikkopaloa
Kauniit kevätkelit voivat houkutella monenlaisiin puutarhahommiin. Ruohikko- tai metsäpalovaroituksen tai kovan tuulen aikana avotulta ei kuitenkaan saa sytyttää.
Satapelastuksen toimintakertomus 2018
Tiivistimme viime vuoden toimintakertomuksen piirtämällä yhdelle paperille. Katso ja kuuntele uutisen yhteydessä olevalta videolta miten meidän viime vuosi sujui.
Maksa mitä haluat -päivä laittoi porilaiset liikkeelle – jatkoa seuraa heti toukokuussa
Porin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluissa tehty kokeilu Maksa mitä haluat -päivästä oli onnistunut. Hyvän vastaanoton saanut tapahtumapäivä toteutetaan uudelleen ensi…
Mikkolan (Biltema) asemakaava ehdotusvaiheessa
Kaavaehdotus on yleisön nähtävänä 18.4. - 17.5.2019.
Pori Sinfoniettan pääsiäiskonsertissa keskiviikkona kuultava Mozartin Requiem on yksi koko länsimaisen historian merkittävimpiä taideteoksia
Pori Sinfoniettan pääsiäiskonsertti Requiem esitetään Keski-Porin kirkossa keskiviikkona 17.4. kello 19. Pori Sinfoniettan kanssa esiintyvät solistit sopraano Katja Vaahtera, altto…
Kesän varhaiskasvatustarpeesta ilmoittaminen – heinäkuulle varatusta ja peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta peritään maksu
Varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä vähenee kesällä oleellisesti ja päiväkotien toiminta mitoitetaan vanhempien ilmoitusten perusteella. Mahdollisista varhaiskasvatustarpeen muutoksista on ilmoitettava viipymättä.…
Mölkky jalkautuu Porin peruskouluihin
Porin kaupunki aloittaa Mölkky-pelin ympärille rakentuvan yhteistyön peliä valmistavan porilaisen Tactic Games Oy:n kanssa. Yhteistyön aluksi jokaiseen Porin peruskouluun toimitetaan…
Lasten vaalissa annettiin 1561 ääntä – uintikarhu nousi suosikiksi
Lapset äänestivät ahkerasti Porin kaupungin järjestämässä lasten vaalissa. Ääniä annettiin yhteensä 1561 ja voittajaksi nousi uimahyppyä tekevä karhu 391 äänellä.