Uutisarkisto

Tahkoluoto

Novana Oy suunnittelee 400 miljoonan euron vanadiinilaitosta Poriin – Business Finlandin investointiavustus vauhdittaa hanketta

Porin Tahkoluotoon suunnitellaan maailman ensimmäistä hiilineutraalia vanadiinilaitosta, jonka kokonaisinvestointi on 400 miljoonaa euroa. Business Finland on myöntänyt hankkeelle merkittävän 48,7…
Porin kaupungintalo

Kaupunginhallituksen talousarvioehdotus jatkaa kaupunginvaltuuston käsittelyyn

Porin kaupunginhallitus on hyväksynyt vuoden 2026 talousarvioehdotuksen sekä vuosien 2026–2028 taloussuunnitelman. Talousarvio etenee valtuuston käsittelyyn 8. joulukuuta.
Keltaisen vanhan raatihuonerakennuksen edessä kuusi lipputankoa joissa erilaisia lippuja

Lapsen oikeuksien viikkoa juhlistetaan taideliputuksella ja tapahtumilla

17.–23. marraskuuta vietettävän Lapsen oikeuksien viikon teemana on tänä vuonna lapsen oikeus tulla kuulluksi. Porissa viikkoa juhlistetaan monipuolisella ohjelmalla, johon…
Pohjoispuisto

Katujen kunnossapidossa valmistaudutaan ilmojen viilenemiseen – syyssiivoukset ja asfaltointityöt ovat loppusuoralla

Ilmojen viiletessä kaupungin katujen kunnossapidossa valmistaudutaan tulevaan talvikauteen ja tehdään vielä viimeisiä siivoustöitä ennen lumisateiden tuloa. Myös kaupungin ylläpitämien katujen…
Ylioppilaslakit

Porin kaupunki onnittelee syksyn 2025 ylioppilaita

Ylioppilastutkintolautakunta on luovuttanut syksyn 2025 tutkinnon tulokset lukioille. Uusien ylioppilaiden lakkiaisjuhlaa vietetään perjantaina 5. joulukuuta.
Hiihtäminen

Porin metsässä valmistaudutaan tulevaan hiihtokauteen

Porin seudulle ennustetaan viikonlopusta alkaen pientä pakkasta ja myös syksyn ensimmäiset lumisateet ovat mahdollisia. Porin metsässä lähestyvään talveen valmistaudutaan avaamalla…
Henkilö, seksuaaliterapeutti Sanna Nyrhinen, istumassa nojatuolissa

Ohjaamosta saa nyt tukea seksuaaliturvallisuuteen

Marraskuussa Porin Ohjaamolla alkaa seksuaaliturvallisuusneuvonta, jonka tarkoituksena on tukea alle 30-vuotiaita nuoria seksuaaliturvallisuuden kysymyksissä. Neuvonnan päivystysaika on pääsääntöisesti joka tiistai…
Liisantorin joulukuusien myyntipaikat

Joulukuusien myyntipaikkojen vuokrauskäytännöt muuttuvat – paikat ovat varattavissa maanantaista alkaen

Porin kaupunki on perinteisesti vuokrannut Liisantorin monitoimikentän viereisiä maa-alueita joulukuusien myyntipaikoiksi. Tänä vuonna vuokrauskäytännöt muuttuvat, kun myyntipaikkojen hallinnointi siirtyy Porin…
Skeittilaudat

Porin skeittihalli avaa ovensa perjantaina

Herralahdessa osoitteessa Herralahdenraitti 1 sijaitseva skeittihalli avaa ovensa tämän talvikauden osalta tulevana perjantaina 14. marraskuuta kello 14. Kaupungin ylläpitämässä hallissa…
Asuminenjaymparisto_liikenne_kadutjayleisetalueetkavelykatu_kesa2017_vapaakaytto (1)1600x757.jpg

Jäätelönmyyntipaikkojen tarjouskilpailu käynnistyy

Porin kaupunki ja Porin kaupunkikeskusta ry järjestävät tarjouskilpailun jäätelönmyyntipaikoista vuosille 2026–2028. Myyntipaikkoja on yhteensä viisi, ja ne sijaitsevat Etelärannassa, Maantiekadulla,…