Uutisarkisto
Porin tuloveroprosentti ensi vuonna 20,25 prosenttia
Porin kaupunginvaltuusto hyväksyi veronkorotusehdotuksen vuodelle 2019. Nostoon päädyttiin äänestyksen jälkeen äänin 34-25.
Eskarilaiset Ässien luistelukoulussa
Porin Ässät ry järjestää marraskuussa eskarilaisille maksutonta luisteluopetusta Astora-areenalla. Luistelukouluun osallistuu Porin ja Ulvilan alueen päiväkodeista yhteensä 322 eskarilaista.
Porin taidemuseo hakee jäseniä Museovisio-asiakasraatiin
Porin taidemuseo toteuttaa Suomen Kulttuurirahaston tuella hankkeen, jossa suunnitellaan asiakaspalvelukonseptin uudistus vuosille 2020–2022. Osana hanketta Porin taidemuseo kutsuu koolle asiakasraadin,…
Tänä vuonna isänpäivä muistetaan kangaskassista
Isänpäivänä on ihaninta yhdessä oleminen ja tekeminen. Ja perinteisesti parhaiten tämä toteutuu Porin lastenkulttuurikeskuksen ja Porin taidemuseon isänpäivän taidetyöpajassa.
Porin Pelipäivä täyttää keskustan nuorisotalon peleillä sekä peliteemaisella elokuvaillalla
Porin Pelipäivänä lauantaina 17.11.2018 klo 16–22:30 on luvassa ilmaista pelaamista nuorille ja aikuisille (alle 13v. aikuisen seurassa) sekä elokuvan katselua…
Kaverukset kohtaavat Pori Sinfoniettan Kaverit Wienistä -konsertissa
Kaverit Wienistä -konsertissa Pori Sinfoniettan edellinen ylikapellimestari Janne Nisonen on kaksoisroolissa sekä kapellimestarina että viulusolistina. Solistivieraana on alttoviulisti Lilli Maijala.…
Ympäristöministeriö siirtää ympäristölupien päätöksentekoa aluehallintovirastolta Porin kaupungille
Ympäristöministeriö siirtää Etelä-Suomen aluehallintovirastolta Porin kaupungille toimivallan myöntää ja valvoa tiettyjä ympäristölupia. Toimivallan siirto on määräaikainen, ja sillä pyritään sujuvampaan…
Palveluliikelaitos pyrkii ennaltaehkäisemään työtapaturmia – henkilöstölle liukuesteet kenkiin
Porin Palveluliikelaitos hankkii koko henkilöstölleen kenkiin laitettavat liukuesteet talven liukkaita kelejä varten. Suurin osa liukastumisista tapahtuu työajalla ulkona liikkuessa.
Valtuustolle esitetään päätöksen tekemistä koulurakentamisesta kouluverkkoratkaisun kokonaissuunnitelman valmistuttua
Porin kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 5. marraskuuta esittää kaupunginvaltuustolle, että se tekee päätöksen koulurakentamisesta Länsi-Poriin ja Pohjois-Poriin saatuaan vuoden 2019…
Kaupunginhallitus antoi lausunnon jätteenkäsittelylaitoksen lupahakemuksista
Fortum Environmental Construction Oy (Fortum EC) on rakennuttanut jätteenkäsittelylaitoksen Porin Mäntyluotoon. Laitokselle on haettu ympäristölupaa, vesitalouslupaa ja toiminnan aloittamislupaa käynnissä…