Uutisarkisto

Kauppatorin vanhaa kioskirakennusta esitetään purettavaksi
Tekninen lautakunta käsittelee tiistaina 23. maaliskuuta pidettävässä kokouksessaan Porin kauppatorin kioskirakennuksen purkua. Samassa yhteydessä purettavaksi esitetään myös torilla sijaitsevaa Angry…

Koronarokotukset laajenevat kaikkiin yli 70-vuotiaisiin
Porin perusturvan koronarokotuksissa siirrytään kaikkien yli 70-vuotiaiden rokotuksiin. Tähän mennessä ajanvaraus on ollut mahdollista 75 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille,…

Porissa käynnissä monia isoja infrastruktuuriin ja tiloihin kohdistuvia investointeja
Porissa käynnistetään ja edistetään tänä vuonna useita hankkeita, joilla on merkittäviä vaikutuksia muun muassa kaupungin palveluverkkouudistukseen, tonttituotantoon ja liikenneturvallisuuteen.

Monituotteen asiakas kutoo jätemuovista käytännöllisiä koreja
Muovijätettä kertyy nykymaailmassa valtavat määrät saastuttamaan luontoa. Monituotteen asiakas Paula Ahonkivi sai huikean idean kutoa muuten roskiin päätyvästä muovista käytännöllisiä…

Pysäköintimaksujen korotukset voimaan huhtikuussa
Porin keskusta-alueen pysäköintimaksujen ja kuukausipysäköintilupien hintojen korotukset astuvat voimaan torstaina 1. huhtikuuta alkaen. Muutokset koskevat noin 1400:aa maksullista pysäköintipaikkaa.

Porin perusturvassa otetaan käyttöön uudet suositukset rokotusjärjestykseen liittyen
THL suosittelee uuteen tutkimusnäyttöön perustuen, että AstraZenecan rokotetta voidaan antaa jatkossa myös yli 70-vuotiaille.

Hanhiluodon ja Luotsinmäen siltojen korjaus alkaa
Valtatie 8:lla sijaitsevien Hanhiluodon ja Luotsinmäen siltojen korjaustyöt käynnistyvät tällä viikolla liikennejärjestelyjen rakentamisella. Kokonaisuudessaan korjausurakka valmistuu lokakuun lopulla.

Koronarokotusten ajanvaraukseen uusi puhelinnumero
Koronarokotusten ajanvarauksia varten Porin perusturvan alueella otetaan käyttöön oma puhelinnumero. Numero on 02 623 4360 ja se palvelee keskiviikosta 24.2.…

Porin keskustan Pub Winstonissa altistumisia koronavirukselle lauantaina
Porin perusturvan tartuntatautiviranomaisen tietoon on tullut, että Pub Winstonissa on voinut altistua koronavirukselle lauantaina 13.2. klo 20-22 välisenä aikana.

Koronamassarokotukset laajenevat vanhempien ikäluokkien osalta
Koronarokotukset laajenevat vanhimpien rokotettavien osalta; keskiviikosta 17.2. alkaen ajan voivat varata 1941 syntyneet ja sitä vanhemmat sekä heidän samassa taloudessa…