Uutisarkisto

Terveyspalveluiden vastaanottotoiminta menee 12.3. kiinni normaalia aikaisemmin
Porin perusturvan potilastietojärjestelmä päivitetään Lifecare ohjelmistoksi tiistaina 12. maaliskuuta. Päivityksen vuoksi yhteistoiminta-alueen terveyspalveluiden ja suun terveydenhuollon vastaanottotoiminta päättyy kaikissa toimipisteissä…

Rahoitusta akkualalle – Porin ja Harjavallan kaupungit mukana rahoitusta saavassa konsortiossa
Business Finland on myöntänyt noin 10 miljoonan euron rahoituksen BATCircle-konsortiolle, jossa Porin ja Harjavallan kaupungit ovat mukana. Aalto-yliopiston johtama konsortio…

Läpikulku Hallituskadulta Valtakadulle suljetaan liikenteeltä Annankadun kohdalta
Niin sanotussa Karhukorttelissa sijaitseva katuosuus suljetaan Hallituskadun puoleisesta päästä pysyvästi huomenna torstaina 7. maaliskuuta.

Haku tuettuun varhaiskasvatukseen 2019-2020
Haku koskee integroituja erityisryhmiä. Integroiduissa erityisryhmissä työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettaja, lastentarhanopettaja ja 1-2 lastenhoitajaa. Lapsiryhmän koko on 12, joista viidellä lapsella…

Porin kaavoituskatsaus ja -ohjelma 2019-2021
Porin kaupunginhallitus hyväksyi kaavoituskatsauksen ja -ohjelman kokouksessaan 4. maaliskuuta.

Päättäjät kysyvät lapsilta – seuraa suoraa lähetystä netissä keskiviikkona
Porilaisille lapsille ja nuorille pidetään kyselytunti, jossa heille esitetään porilaisten päättäjien tekemiä kysymyksiä. Vastaamassa on sekä ala- ja yläkoululaisia että…

Porista autotehtaalle ajavan bussireitin liikennöijä vaihtuu
Huhtikuun alusta Porista Uudenkaupungin autotehtaalle liikennöi Satakunnan Liikenne Oy. Edestakaisia tilausajovuoroja on arkipäivisin kolme ja sunnuntaisin yksi ja ne on…

Vauvojen värikylpy -ohjaajat koulutetaan Porissa
Porissa kehitetty Vauvojen värikylpy tarvitsee monialaisia ohjaajia, jotka hallitsevat niin taiteen sisällöt, visuaalisen ilmaisun, turvalliset materiaalit ja niiden valmistuksen, perheiden…

Kaupunginhallitus palautti palveluverkkouudistuksen jatkovalmisteluun yksimielisesti – asiaa käsitellään seuraavaksi toukokuussa
Maanantaina 4. maaliskuuta kokoontunut Porin kaupunginhallitus käsitteli palveluverkkouudistusta, eli ehdotusta tulevaisuuden koulu- ja päiväkotitarjonnasta. Kaupunginhallitus halusi kuitenkin lisäselvityksiä, jotka valmistellaan…

VIIKONLOPUN TAPAHTUMIA
Tulevan viikonlopun (2.-3.3. 2019) aikana järjestetään muutama tapahtuma, jossa myös Satakunnan pelastuslaitos on mukana. Lauantain ja sunnuntain aikana meidät löytää…