Uutisarkisto

Porin lukiolaisia tutustutetaan yhä paremmin jatko-opintoihin, työelämään ja yritysmaailmaan
Porin lukiot ovat mukana Lukion työelämäkumppanit -hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää pysyviä lukioiden työelämäkumppanuusverkostoja sekä uudenlaisia työelämälähtöisiä oppimisympäristöjä ja yhteistyömalleja.

Porissa syödään tänään 10 000 reilua banaania
Porin koululaiset ja koulujen henkilökunta nauttivat tänään lounasjälkiruoaksi Reilun kaupan banaaneja. Banaanitarjoilun välityksellä Porin Reilun kaupan kaupunki lähettää tervehdyksen Reilu…

Kumppanuusohjelma houkuttelee yrityksiä mukaan Porin brändilähettiläiksi
Pori rakentaa yhdessä yrittäjien kanssa Rakkaudella Porista -kumppanuusohjelmaa. Uniikki ohjelma on seuraava askel Porin kaupungin tekemälle palkitulle brändityölle.

Maksa mitä haluat -päivänä asiakas hinnoittelee kulttuuri- ja liikuntapalvelut oman mielensä mukaan
Kuinka monessa paikassa saa itse valita sisäänpääsymaksun summan? Porin kaupunki kokeilee uutta Maksa mitä haluat -päivää tiistaina 16. huhtikuuta, jolloin…

Puidenhoitotyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin Itäpuistossa ja Koivulantiellä
Itäpuistossa aloitetaan huomenna 26. maaliskuuta puidenhoitotyöt. Työt rajoittavat pysäköintiä Antinkadun ja puistojen risteyksen välisillä katualueilla. Puidenhoitoa jatketaan ensi viikolla Koivulantiellä.

Suosittua Senioripäivää 27.03. vietetään taidemuseossa taiteenkeräilijän matkassa
Tervetuloa virkistymään taiteesta ja innostavasta seurasta. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki päiväsaikaan mukaan ehtivät taiteen ystävät! Tapahtuma on osa seniorien kulttuuriviikon…

Sali täynnä lauantaina! Pori sinfoniettan ABBA-konsertin toiveuusinta myi tammikuun tavoin loppuun
Kapellimestari Tibor Bogányi sekä laulajat Heta Halonen ja Tuomas Konttinen esiintyvät täydelle Promenadisalille lauantaina kello 18.

Porin taidemuseossa vauvatkin nauttivat kulttuurista
Porin taidemuseossa aukeaa 22. maaliskuuta kaksi uutta näyttelyä. Näyttelyissä kulttuurin parissa viihtyy kirjaimellisesti niin vauvat kuin vaaritkin, sillä toinen avautuvista…

Porissa vietetään seniorien kulttuuriviikkoa 25.-30.3.
Porin kaupungin sivistystoimialan kulttuuriyksikön ja perusturvan seniorityöryhmä yhteistyökumppaneineen tarjoaa viikolla tapahtumia varttuneelle väelle. Ohjelmatarjonta sisältää kulttuurielämyksiä näyttelyesittelyiden, tietoiskujen, viriketuokioiden, luentojen,…

Moniaistisia kosketuksia taidemuseon näyttelyissä
Taidemuseossa perjantaina 22.03. avautuvat näyttelyt tarjoavat moniaistisia taide-elämyksiä laajalle yleisölle. Näyttelyissä pääset koskettelemaan taideteoksista tehtyjä kohokuvia. Kohokuvat palvelevat erityisesti näkövammaisia,…