Reilun kaupan banaani

Porissa syödään tänään 10 000 reilua banaania

Porin koululaiset ja koulujen henkilökunta nauttivat tänään lounasjälkiruoaksi Reilun kaupan banaaneja. Banaanitarjoilun välityksellä Porin Reilun kaupan kaupunki lähettää tervehdyksen Reilu kauppa ry:lle, joka juhlii tällä viikolla 20-vuotista taivaltaan Suomessa.

Reilun kaupan banaani

Banaanit ovat kahvin ja leikkokukkien ohella Suomen suosituimmat Reilun kaupan tuotteet. Reiluja banaaneja on myyty Suomessa vuodesta 2001 lähtien ja viime vuonna niitä syötiin jo 12,9 miljoonaa kiloa.

Porin koulujen ruokaloissa on esillä julisteita, jotka kertovat banaanien viljelystä. Banaani ei kasva puussa, sen viljely vaatii sisua ja silti työntekijöiden leipä on tiukassa.

– Julisteiden ja opettajille toimitettujen toimintavinkkien avulla lapsia ja nuoria on helppo tutustuttaa vastuulliseen kuluttamiseen liittyviin asioihin, kertoo Porin kaupungin ympäristösuunnittelija Heli Välimaa.

Reilun kaupan banaania viljellään 11 eri maassa. Porissa tänään nautittavat banaanit ovat Dominikaanisesta tasavallasta. Ennen kuin banaanit ovat lähikaupan hyllyillä, ovat ne kotimaassaan kasvattamisen ja poimimisen jälkeen pesty, pakattu laatikoihin ja kuljetettu rekoilla lastattavaksi satamien suuriin rahtilaivoihin. Merimatkan aikana banaanit eivät saa vielä kypsyä, joten niitä säilytetään kylmässä. Banaanien kypsytys tapahtuu vasta Suomessa ja silloin myös niiden väri muuttuu vihreästä keltaiseksi.

Reilun kaupan banaanit tulevat sekä banaanien pienviljelijöiltä että suurtiloilta. Suurtiloilla työntekijöitä kannustetaan järjestäytymään, jotta heidän on helpompi ajaa yhdessä oikeuksiaan. Työturvallisuudesta huolehditaan ja äideillä on oikeus äitiyslomaan. Reilun kaupan banaanitilojen työntekijät käyttävät heille maksetut Reilun kaupan lisät mm. koulutukseen ja asumisolojen kohdentamiseen.

Pori on Reilun kaupan kaupunki ja kaupunginvaltuuston päätöksellä sitoutunut edistämään reilua kauppaa. Arvonimen myötä Porin kaupunki on myös sitoutunut esimerkiksi tarjoamaan omissa tilaisuuksissaan reilusti tuotettua kahvia ja teetä sekä tiedottamaan Reilusta kaupasta asukkailleen.

 


Reilun kaupan banaani