Uutisarkisto
Porin Päivän viikko tarjoaa monipuolista ohjelmaa koko perheelle
Kaupungin omaa juhlapäivää eli Porin Päivää vietetään jälleen monipuolisen ohjelman merkeissä 23.–27. syyskuuta. Tämän vuoden teema on Yhdessä – Över…
Melissa Sammalvaaran Metsäretki-näyttely avautuu Kruunupään galleriassa
Lastenkulttuurikeskus Kruunupään galleriassa 26. syyskuuta avautuva Melissa Sammalvaaran Metsäretki-näyttely kutsuu tutkimaan hitaasti mutta päättäväisesti kasvatettuja rönsyileviä ryijyteoksia.
Tukimuurin kuntotutkimukset muuttavat Luvianpuistokadun liikennejärjestelyjä alkuviikolla
Luvianpuistokadulla tehdään maanantaina ja tiistaina 21.–22. syyskuuta tukimuurin kuntotutkimustöitä, jotka vaikuttavat alueen liikenteeseen. Keskustan suunnasta tuleva Luvianpuistokadun oikeanpuoleinen ajokaista suljetaan…
Seniorikortin voi ostaa jatkossa myös kuukausittain
Kaupungin uimalaitoksissa käytössä olevan seniorikortin voi ostaa jatkossa myös lyhyemmille jaksoille. Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeellä oleville 65 vuotta täyttäneille porilaisille kohdennettua…
Meritekniikan tekijät -luentosarja tutustuttaa meritekniikan historiaan Rosenlew-museossa
Rosenlew-museo järjestää syksyn aikana Meritekniikan tekijät -luentosarjan, joka avaa meritekniikan historiaa ja merkitystä Porin näkökulmasta. Kolmesta luennosta koostuvassa sarjassa käsitellään…
Katujen uudelleenpäällystyksiä jatketaan ensi viikolla
Porin kaupungin ylläpitämiä katuja asfaltoidaan ja jyrsitään ensi viikolla muun muassa Liinaharjassa, Viikinäisissä, Toejoella ja Väinölässä. Töitä tehdään päiväaikaan, ja…
SuomiAreenan vuoden 2027 teema on rohkeus
Rohkeus-teemalla SuomiAreena haluaa herättää keskustelua ja puheenvuoroja siitä, missä Suomi, suomalaiset ja suomalainen yhteiskunta tarvitsevat juuri nyt enemmän uskallusta toimia…
Uintileiri Meri-Porin uimahallissa vaikuttaa yleisön uintiaikoihin viikonloppuna
Meri-Porin uimahallissa järjestetään tulevana viikonloppuna uintileiri, jonka vuoksi hallin iso allas suljetaan yleisökäytöltä perjantaina ja lauantaina 18.–19. syyskuuta kaksi tuntia…
Poriin tulee Tuu juttelee -penkkejä yhteisöllisyyden ja kohtaamisten tueksi
Porin Päivän yhteydessä kaupunkiin tulee uusia Tuu juttelee -penkkejä, jotka kutsuvat kaupunkilaisia pysähtymään, kohtaamaan ja juttelemaan. Penkkien tavoitteena on vahvistaa…
Tuuletar saapuu konsertoimaan porilaisille koululaisille
Nykykansanmusiikki- ja lauluyhtye Tuuletar esiintyy Pohjoisväylän koululla maanantaina 21. syyskuuta. Konsertit on suunnattu vuosiluokkien 1–9 oppilaille ja koulun henkilökunnalle. Esiintymiset…