Uutisarkisto
Itsenäisyyspäivä vaikuttaa kaupungin palvelujen aukioloaikoihin
Itsenäisyyspäivä pitää kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalvelut suljettuina lauantaina 6. joulukuuta. Sunnuntaina palvelut ovat avoinna normaalien aukioloaikojen mukaan.
Kinokellarin ja Porin yliopistokeskuksen uusi yhteistyö tiivistää tieteen ja taiteen vuoropuhelua
Porin kaupungin elokuvatoiminta Kinokellari aloittaa uuden yhteistyön Porin yliopistokeskuksen kanssa. Elokuvien jälkeiset keskustelutilaisuudet ovat helposti lähestyttäviä paneelikeskusteluja, joissa elokuvan aiheeseen…
Tekninen lautakunta käsittelee kaupungin retkeilyrakenteiden ylläpidon tulevaisuutta
TE24-uudistuksen ja lakimuutosten myötä päättynyt kuntien työllistämistoiminta toi alkuvuonna muutoksia Porin retkeilyreittien ylläpitoon, kun vastuu reittien hoidosta ja kustannuksista siirtyi…
Porin silta täyttää ensi vuonna 100 vuotta – valaistuksen uusimisen suunnittelu on valmistumassa
Porin silta on keskeinen osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, Porin kansallista kaupunkipuistoa sekä keskustan promenadiakselia. Silta on liikennemääriltään myös yksi…
Maksa mitä haluat -päivä tarjoaa joulupuuhaa
Vuoden viimeistä Maksa mitä haluat -päivää vietetään keskiviikkona 10. joulukuuta. Mukana on jouluista ja talvista puuhaa, kuten joulukoristeiden askartelua kierrätysmateriaaleista,…
Teknisen toimialan toimintasäännön muutoksia ja uusien päälliköiden valintaa käsitellään lautakunnassa
Teknisellä toimialalla on kuluneen vuoden aikana valmisteltu organisaation uudelleenjärjestelyjä, joiden tavoitteena on kehittää erityisesti investointien johtamista sekä katu- ja viherhoidon…
Meri-Porin uimahallin isosta altaasta on löytynyt eritteitä – allas avataan klo 15
Meri-Porin uimahallin isosta uintialtaasta on löytynyt ihmisen eritteitä keskiviikkoaamuna 3.12.
Vesijohtotyö katkaisee osittain Satakunnankadun liikenteen keskiviikkoiltana
Porin Vesi saneeraa Satakunnankadun runkovesijohtoa keskiviikkona 3.12. klo 20 alkaen. Työ katkaisee liikenteen Satakunnankatu 11:n kohdalla poliisilaitoksen kiertoliittymästä poistuttaessa.
Porissa itsenäisyyspäivää juhlistetaan aamu- ja iltapäivällä – juhlakonserttia voi seurata suorana netissä
Porin kaupunki järjestää perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivänä kaksi kaikilla avointa juhlatilaisuutta lauantaina 6. joulukuuta. Muistohetki ja seppeltenlasku on Keski-Porin kirkon sankariristillä…
Palmgren-konservatorio avaa haun maakunnallisille soittimille Satakunnassa
Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen konservatorioliiton yhteistyönä syntynyt Maakunnalliset Soittimet -kokoelma tarjoaa korkeatasoisia soittimia lainattavaksi Satakunnan alueen soittajille. Kokoelma on Konservatorioliiton…